Uralinkimalaisia on havaittu tänä kesänä Suomessa tavallista enemmän. Systemaattista seurantatietoa kimalaislajien runsausmuutoksista saadaan tulevina vuosina, jos pilottivaiheessa oleva kansallinen kimalaisseuranta jatkuu.
Olin kesäkuun alussa Myrskylässä aloittamassa kuminan pölytystutkimukseen liittyviä pölyttäjälaskentoja, kun huomio kiinnittyi metsäkurjenpolvella vieraileviin oudonnäköisiin kimalaisiin.
Värityksen ja pään muodon perusteella mieleen tuli kanervakimalainen. Takaruumiin vaaleat raidat olivat kuitenkin epäselvästi rajautuneita, ja naamaa peitti tuuhea keltainen karvoitus. Vilkaisu tunnistusoppaisiin paljasti tuntomerkkien sopivan uralinkimalaiseen.
Uralinkimalainen (Bombus semenoviellus) löytyi ensimmäisen kerran Suomesta Parikkalasta vuonna 1964. Myöhemmin havaintoja on kertynyt harvakseltaan lähinnä Kaakkois- ja Itä-Suomesta. Nyt laji vaikuttaa olevan runsastumassa.
Uralinkimalaisen naaraat on helppo erottaa niitä muistuttavista kanerva-, tarha- ja maakimalaisen naaraista vaaleakarvaisen naaman perusteella. Sen sijaan loppukesällä esiintyviä niin ikään vaaleanaamaisia koiraita on vaikea erottaa vaaleanaamaisista kanervakimalaiskoiraista.
Ensimmäisen maastopäivän jälkeen uralinkimalaisia ei osunut pölyttäjälaskentoihimme. Elokuun alussa kuulin töissä kahvitauolla, että uralinkimalaisia oli löytynyt runsaasti Helsingistä. Kävelin samana iltana kotini lähellä olevalle Myllypuron täyttömäelle ja löysin heti muutamia yksilöitä, jotka touhusivat pietaryrtin kukilla.
Uralinkimalaisen ohella jotkut muutkin kimalaislajit vaikuttavat runsastuvan ja laajentavan levinneisyysaluettaan Suomessa. Toissa kesänä kirjoitin blogissani kaakonkimalaisesta (Bombus schrencki). Vuonna 2000 Suomesta löytynyt ja pääosin Kaakkois-Suomessa tavattu laji osui pölyttäjälaskentoihimme tuona kesänä Lohjalla. Viime vuosien havaintojen perusteella kaakonkimalainen on jatkanut levittäytymistään uusille alueille.
1990-luvulla Suomesta löydetty ja kasvihuoneissa pölyttäjänä käytettävä kontukimalainen (Bombus terrestris) on puolestaan runsastunut 2000-luvulla etelärannikolla ja levinnyt sisämaahan. Pääkaupunkiseudulla se saattaa olla nykyään yleisin kimalaislaji.
Kimalaisten ystäville tiedossa on jännittäviä aikoja: Kuinka kimalaislajistomme muuttuu? Mille alueille uudet lajit levittäytyvät, ja miten alkuperäiset lajit pärjäävät niiden kanssa?
Tänä kesänä pilotoidun kansallisen kimalaisseurannan avulla kimalaislajien kantojen ja levinneisyyden muutoksista saadaan jatkossa nykyistä tarkempaa tietoa. Kimalaisista kiinnostuneiden kannattaa harkita osallistumista seurantaan. Uusia vapaaehtoisia otetaan mukaan ensi keväänä.
