Ruoan omavaraisuusaste on Suomessa korkea, mutta silti maataloustuotantomme on riippuvainen tuontipanoksista. Aidompaan omavaraisuuteen kannattaa pyrkiä paitsi huoltovarmuuden myös ruokajärjestelmän ekologisuuden ja reiluuden takia.
Kriisitilanteessa huomio kiinnittyy elämän perusasioihin. Yksi niistä on ruoka. Koronaepidemian myötä ruoan saatavuus ja kotimainen ruoantuotanto ovat nousseet laajan kiinnostuksen kohteeksi. Vaikka epidemia tuskin nostaa ruoan kulutusta ja rahtiliikenne toimii normaalisti, huoli ruoan riittävyydestä on herännyt. Elintarvikkeita hamstraavia kuluttajia rauhoitellaan kertomalla ruoan korkeasta omavaraisuudesta Suomessa. Uutiset vakuuttelevat makaronin ja kotimaisen viljan riittävyyttä.
Suomessa ruoan tuotanto-omavaraisuusaste on korkea. Kotimainen tuotanto kattaa noin 80 % elintarvikkeiden kulutuksesta. Puhe korkeasta omavaraisuusasteesta voi kuitenkin johtaa harhaan, sillä se ei huomioi ruoan tuotannossa käytettävien tuotantopanosten omavaraisuutta. Suomalainen ruoantuotanto on riippuvainen ulkomailta tuotavista panoksista kuten öljystä, lannoitteista, rehuvalkuaisesta ja työkoneista.
Esimerkiksi kotieläinten ruokinnassa käytettävän täydennysvalkuaisen omavaraisuus on vain noin 15 %. Omavaraisuutta olisi mahdollista kasvattaa lisäämällä kotimaisten palkokasvien kuten herneen, härkäpavun ja makealupiinin viljelyä, mutta toistaiseksi halvempi ulkomainen soija on vienyt voiton.
Maa- ja puutarhatalouden energiankulutuksesta noin 30 % muodostuu polttoöljyistä, joilla koneet käyvät ja vilja kuivataan. Tätä energiaa olisi mahdollista korvata esimerkiksi maatiloilla tuotettavalla biokaasulla. Biokaasun raaka-aineeksi sopivat niin eläinten lanta, nurmet kuin kasvintuotannon lajittelutähteetkin.
Useimpien maatalouden tuotantopanosten saatavuus tuskin vaarantuu koronaepidemian takia. Poikkeus on maatalouden ulkomainen työvoima. Löytyykö suomalaisia istuttamaan vihannekset ja keräämään mansikat, jos ulkomaiset kausityöläiset eivät pääse maahan? Vuonna 2016 maa- ja puutarhataloudessa työskenteli noin 16 000 ulkomaalaista, jotka tekivät lähes 6 % alan työstä. Vaikka suomalaiset arvostavat omaa ruoantuotantoa, harva meistä on valmis raskaisiin ja pienipalkkaisiin maataloustöihin.
Ruokaturvan ylläpito Suomessa vaatii myös jatkuvaa osaamisen ylläpitoa, tutkimusta ja kehitystä. The Economist -lehden 2019 julkaisema Global Food Security Index -vertailu nosti Suomen suurimmaksi haasteeksi ruokaturvan kannalta pienen julkisen sektorin panostuksen maatalouden tutkimukseen ja kehitykseen. Viime syksynä Maaseudun tulevaisuus uutisoi, että maatalous- ja metsätieteiden opetus on menettänyt viimeisen kuuden vuoden aikana henkilöstöresursseja enemmän kuin mikään muu tieteenala Suomessa. Koronakeväänä kiinnostus maatalousopetukseen ja -tutkimukseen lienee kasvussa.
Ruoantuotannon aito omavaraisuus, joka huomioi paitsi tuotetut elintarvikkeet myös tuotantopanokset, vahvistaisi huoltovarmuutta kriisien pitkittyessä. Nykyistä suurempaan omavaraisuuteen kannattaa pyrkiä myös muista syistä: Omavaraisuudessa kannamme vastuun ruoantuotantomme ulkoisvaikutuksista, emmekä sysää esimerkiksi ympäristöhaittoja, työntekijöiden riistoa tai eläinten huonoa kohtelua löyhemmän sääntelyn maihin. Lähellä tuottaminen on usein varmin tie kestävyyteen.