Viimeisimmässä uhanalaisuuden kokonaisarvioinnissa tuttu takapihojemme lintu, varpunen, on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Uhanalaisuus tarkoittaa lajin häviämisriskiä tulevaisuudessa, eli varpunen on vaarassa hävitä Suomesta. Varpunen ei ehkä ole erikoinen laji, mutta ainutlaatuinen ja siksi suojelemisen arvoinen.
Suomen lajiston uhanalaisuuden tuore kokonaisarviointi eli niin sanottu Punainen kirja julkaistiin kuukausi sitten. Tulokset eivät olleet hyviä – arvioinnin mukaan joka yhdeksäs laji on uhanalainen. Yksittäisistä lajeista julkisuudessa eniten huomiota lienee saanut hömötiainen, ja ihan syystä. Aiemmin yleisen metsälajin luokitus on muutamassa vuodessa muuttunut vaarantuneesta (2015) erittäin uhanalaiseksi (2019).
Itseä näin kaupunkilaisena kuitenkin hätkähdytti enemmän varpusen vastaava uhanalaisuusluokituksen muuttuminen vaarantuneesta erittäin uhanalaiseksi. Tiesin kyllä varpusella menneen huonosti jo pidempään, mutta uusin luokitus oli silti jonkinasteinen järkytys. Siis ihan tavallinen varpunen on erittäin uhanalainen? Minähän näen niitä pihallani joka päivä.
Varpunen on kulttuuriympäristöjen laji, jonka äkkiseltään luulisi päinvastoin hyötyvän lisääntyneestä ihmistoiminnasta. Varpusen vähenemisen syitä ei tarkkaan tiedetä, mutta niihin epäillään liittyvän esimerkiksi maatalouden muutokset ja pihapiirien liiasta siistiytymisestä aiheutuva pesäpaikkojen ja ravinnon väheneminen.
Minä tosiaan näen varpusia päivittäin. Se, että laji on listattu uhanalaiseksi, ei tarkoitakaan sitä, etteikö lajin yksilöitä voisi nähdä usein ja paljon. Uhanalainenkin laji voi olla paikallisesti runsaslukuinen.
Uhanalaisuus tarkoittaa lajin häviämisriskiä tulevaisuudessa. Lajin häviämisriski on suurempi, mikäli sillä on esimerkiksi rajoitettu levinneisyys, pieni populaatiokoko tai sen populaatiokoko pienenee tarkastelujaksosta toiseen. Vuoden 2015 nisäkkäiden ja lintujen uhanalaisuusarvioinnissa varpusen yksilömääräksi Suomessa arvioitiin 490 000. Puolisen miljoonaa voi kuulostaa isolta luvulta, mutta ei suhteutettuna olekaan niin suuri.
Raportoin viimeisimpään pihabongaukseen kymmenen varpusta. Pihapiirissäni asuu varmasti useampikin varpusyksilö, mutta täydellä varmuudella olen siis nähnyt ja kirjannut ylös ainakin kymmenen selvästi eri yksilöä. Jos oletetaan, että jaan nämä varpuset vaikkapa neljän naapurini kanssa, tekee se kaksi varpusta per piha. Suomessa on arvioiden mukaan noin miljoona omakotitalopihaa. Jos niillä kaikilla asuisi kaksi varpusta, jo siitä tulisi kaksi miljoonaa yksilöä.
Vertailun vuoksi esimerkiksi talitiaisen yksilömäärä oli samassa arvioinnissa 3,7 miljoonaa.
Monilla lajeilla taas on huomattavasti laajempi rooli, jolloin joku toinen laji pystyisi kokonaan tai osittain hoitamaan kyseisen lajin ekologisen tontin. Esimerkiksi Suomessa elinvoimaiseksi luokiteltu, ekologialtaan varpusen kanssa hyvin samantapainen pikkuvarpunen voisi levinneisyysalueellaan todennäköisesti toiminnallisesti paikata varpusen häviämisen.
Se ei silti korvaisi varpusta lajina.
Varpunen ei ehkä ole ekologisessa mielessä mikään ukonhattukimalainen, mutta se on silti ainutlaatuinen laji, jonka säilymisestä meidän tulisi kantaa huolta. Jos ei muusta syystä, niin biologi Edward O. Wilsonin sanoin: ”Koska me tiedämme sen olevan olemassa”.