• Mikä #muutos?
  • Podcastit
  • Artikkelit
  • Blogit
  • Pääkirjoituksia
  • Kirjoittajat
  • Yhteystiedot

Hei!

#muutos on siirtynyt Suomen Luonto -lehden sivuille. Tämä sivusto ei päivity enää. Pääset lukemaan tuoreita juttuja klikkaamalla linkkiä!

Uusi #muutos-sivusto »

Ihmeellinen lähimetsäni

8.6.2017

Elina Koivisto

Elina Koivisto on peto-saalis -suhteista kiinnostunut ekologi, jonka tutkimuslajeina ovat usein jyrsijät. Vapaa-aikana tarkkailee lähiluontoa sekä hyysää kissojaan ja pelargonioitaan. Paikoillaan istuessaan yleensä neuloo.

Samalta kirjoittajalta

Pölyttäjät tarvitsevat monipuolista ravintoa tasaisesti läpi kesänVarpunen on vaarassa hävitä SuomestaMonimuotoinen kimalaislajisto mahdollistaa monipuoliset pölytyspalvelutMonimuotoisuus ei ole pelkkää kivaa ja kaunista – myös ihmisen mielestä epämiellyttävillä lajeilla on arvonsaTarvitsemme sekä kaupunkiluontoa että aarnimetsiä
ekosysteemipalvelut hyönteiset kaupunkiluonto kimalaiset linnut luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu luonto luontosuhde lähiluonto metsä monimuotoisuus pölyttäjät tutkimus uhanalaisuus vanha metsä

Lähiluonto mahdollistaa säännölliset luontokokemukset myös kaupunkilaiselle. Metsässä liikkuminen tarjoaa virikkeitä eri aisteille ja on siten hyväksi sekä fyysisille että psyykkiselle terveydelle. Arkisia luontokokemuksia voi piristää vaikka opettelemalla tunnistamaan metsässä laulavien lintujen ääniä.

Muutimme viime syksynä. Muuton myötä myös lähimetsäni vaihtui toiseen. Nykyinen lähimetsäni ei ole minulle uusi, sillä olimme aikaisemminkin asuneet samoilla kulmilla kuin nyt. Kävellessäni vuosien tauon jälkeen tuttuun lähimetsääni huomasin kaivanneeni sitä.

Asuimme alle 10 kilometrin päässä, joten olisin voinut toki käydä metsässä milloin vain. Lähimetsässä ei kuitenkaan ole mitään niin erikoista, että sinne tulisi varta vasten lähdettyä kauempaa.

Lähimetsä on erityinen nimenomaan siksi, että se on lähellä.

(Kuva: Elina Koivisto)

Metsän seinä

on vain vihreä ovi

josta valo

ohjaa ystäväänsä

(Risto Rasa)

 

Niin kuin elämä muutenkin, myös valtaosa luontokokemuksista koostuu pienistä arkisista asioista ja huippukokemukset ovat harvinaisempia. Yksi omista huippuluontokokemuksistani oli, kun pääsin vuosia sitten opiskeluaikoina biologian opintojen kenttäkurssille Itä-Afrikkaan.

Tuskin koskaan unohdan, miltä tuntui valvoa teltassa kuunnellen kaukaista leijonan karjuntaa tai ajaa savannilla hullunkuristen apinanleipäpuiden välissä. Tunsin tipahtaneeni keskelle Avaran Luonnon Serengeti–jaksoa.

Lähimetsäni ei ehkä vedä eksoottisuudessaan vertoja Afrikan luonnolle, mutta sillä on yksi kiistämätön etu Tansaniaan verrattuna – en todennäköisesti koskaan toiste pääse kävelemään Usambaran vuoristosademetsään, mutta lähimetsääni voin mennä halutessani vaikka joka päivä.

Saman maiseman näkeminen säännöllisesti mahdollistaa sekä vuodenaikojen että vuosien myötä luonnossa tapahtuvien muutosten seuraamisen. Lähimetsä on aina sama ja kuitenkin alati muuttuva.

Metsässä käyminen on tutkitusti terveellistä, eikä siellä tarvitse edes olla kerrallaan pitkään terveyshyötyjä saadakseen. Metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja vähentää lihasjännitystä. Verenpaine laskee 20 minuutissa ja jo viisi metsässä vietettyä minuuttia riittää kohentamaan mielialaa. Jopa metsän näkeminen ikkunasta auttaa jaksamiseen.

Neurobiologi Jarno Mikkosen mukaan voimme huonosti juuri siksi, että vietämme liian vähän aikaa luonnossa. Steriili sisäympäristö ei tarjoa ihmisen aisteille tarpeeksi virikkeitä. Metsässä sen sijaan joku jatkuvasti tuoksuu, liikkuu, laulaa tai rapisee.

(Kuva: Elina Koivisto)

Liikun hiljaa runkojen lomassa,

en lakkaa ihmettelemästä

miten valtava on oravan hyppy.

Tuntuu meren ja pihkan tuoksu:

männikön latvat tuulessa.

(Risto Rasa)

 

Minulle metsään sisään kävely on kuin vaatekaapin oven kautta hyppy Narniaan: joka kerta tunnen astuvani johonkin toiseen, vihreämpään maailmaan, jossa lintujen laulu peittää alleen liikenteen kohinan. Hetken paikallaan seistyään alkaa erottaa lauluja toisistaan ja kuulla myös uusia ääniä.

Luonnosta voi vallan mainiosti nauttia tunnistamatta yhtäkään kasvia tai eläintä, mutta lajien tunnistamisen opettelu on tapa saada arkisiin luontokokemuksiin uutta sisältöä. Samalla tulee kiinnittäneeksi toisella tavalla huomiota yksityiskohtiin, kuten eri lintujen lauluihin.

Jos 100 lintulajin tunnistaminen kuulostaa hurjalta, voi aloittaa vähemmästäkin.

Itse en ole kovin hyvä lintujen äänissä, mutta lähimetsässä kuvaamassani videossa esiintyy ainakin pari sellaista laulajaa, joiden äänet kerran opittuaan tunnistaa jatkossa helposti.

http://www.muutoslehti.fi/wp-content/uploads/2017/06/video.mp4

 

Etualalla laulaa sirittäjä,  kauempaa kuuluu tiltaltin laulu.

 

On kaksi tapaa elää:

joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä,

tai niin, että kaikki on ihmeellistä.

 (Albert Einstein)

 

Minulle luonnossa kaikki on ihmeellistä.

 

kaupunkiluontolähiluontoluontoluontosuhdemetsä
Suomen Luonto #muutos-verkkolehti | Itälahdenkatu 22 B, 00210 Helsinki