Jälleen pitää tarttua toisen #muutoslaisen aloittamaan mainioon aiheeseen! Jenni esitteli viimeviikolla upeaa hyönteishotelliaan, toivoen, että sinne piankin löytyy asiakkaita. Varmasti löytyy! Täällä Dresdenissä siirtolapuutarhapalstallamme nököttävään, häälahjaksi saatuun komeaan hotelliin ainakin oli tungosta jo maaliskuussa, vaikkeivät kaikki “huoneet“ olleet edes valmiita…
Mehiläiset ovat tiuhaan tapetilla – puhutaan maailmanlaajuisesta mehiläiskadosta, ja toisaalta harrastelijamehiläistarhureiden määrä on kasvanut hurjasti niin maalla kuin kaupunkialueellakin. (Lieneeköhän jälkimmäiseen syynä suositun “Holmes NYC“-sarjan sympaattisen Sherlockin komeat mehiläispesät katolla keskellä New Yorkin metropolivilinää?). Vaikka suurin osa uutisoinnista koskeekin vain yhtä ainoaa lajia, kesymehiläistä, tuota tuttua hunajantuottajaa ja maailmanlaajuisesti erittäin merkittävää pölyttäjää, vilahtavat otsikoissa välillä myös villi- tai erakkomehiläiset. Nämä eivät suinkaan ole villiintyneitä tai suurpesän vilskeeseen kyllästyneitä kesymehiläisiä, vaan suuri ja monimuotoinen pistiäisryhmä, johon pelkästään Euroopassa kuuluu 1965 lajia, joista ainakin kymmenen prosenttia on uhanalaisia. Hyönteishotellibisness onkin alunalkujaan lähtenyt käyntiin juuri erakkomehiläisten pesimismahdollisuuksia silmälläpitäen, vaikka hotelleissa usein näkyykin rakenteita, jotka soveltuvat paremmin muille hyönteisille kuten harsokorennoille, pihtihännille tai perhosille. Helpoin tapa auttaa juuri erakkomehiläisiä ovat kuivaan puuhun vaakasuoraan poratut 10-15 cm syvät siisteiksi viilatut käytävät, joihin mehiläiset keräävät siitepölyä ja munivat munansa, ja jonka suuaukon ne lopulta muuraavat kiinni. Kaikki erakkomehiläislajit eivät kuitenkaan asu “putkipesissä“, vaan pesäpaikkojen kirjo on suurta: osa kaivaa koloja vanhojen savitalojen seinään, toiset munivat munansa tyhjiin kotilonkuoriin, muutamat tapetoivat hiekkaiseen maahan kaivettuja koloja kukkien terälehdillä jne.
Täällä saksassa alan ehdoton guru on “villimehiläispaaviksikin“ nimetty Paul Westrich. Westrichin kirjoituksista käy ilmi kunnioitettava asiantuntevuus, mutta rivien välistä myös tietty turhautuneisuus. Kylmää kyytiä saavat melkein kaikki kaupalliset hyönteishotellit – joko reiät ovat liian isoja villimehiläisille (3-6 mm on optimi lajista riippuen, villimehiläiset ovat pieniä!), ne on porattu väärään suuntaan (pitää olla puiden syiden vastaisesti, ei myötäisesti, sillä komeasti pyöreän pöllin päätyyn poratut reiät ovat vaarassa halkeilla puun kuivuessa, mikä on kohtalokasta niissä kehittyville munille ja toukille) tai lössiseinämiin pesiville lajeille tarkoitetut saviharkot ovat liian kovia (savipintaan pitää pystyä raaputtamaan vakoja sormella). Omaa hotellia pikkuhiljaa kootessa on välillä ollut iskeä epätoivo, mutta ohjeistuksen noudattaminen on toisaalta tuottanut tulosta – hyllykössämme on jo ensimmäisen kesän aikana käynyt useita eri mehiläislajeja varaamassa sekalaisia koloja ja putkia pesäpaikoikseen.
Hyönteishotellien rakentelun makuun pääsee hyvin lukemalla Minerva Kustannuksen julkaiseman, Melanie von Orlowin kirjan “Hyönteishotelli – Rakenna koti pölyttäjähyönteisille: 30 helppoa mallia“. Vaikkeivät aivan kaikki kirjassa esitellyt mallit läpäisisikään Westrichin laatutarkastusta, on niistä suurin osa varmasti hyödyllisiä villimehiläisille ja muillekin puutarhan höntiäisille. Saksankielentaitoisille lukijoille voin kuitenkin lämpimästi suositella “ronskimpaa lukemistoa“, Nimittäin Westrichin omia kotisivuja tai kirjaa “Wildbienen – die anderen Bienen“.
Ja hei, hotellirakentelun alkuun pääsee myös Ympäristöhallinnon keinopesäoppaan tai vaikka Suomen Luonnon oman video-ohjeen kautta! Olisi tosin mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä nämä suomalaiset asiantuntijat ovat saksalaisen kollegansa vinkeistä reikien poraussuuntaa koskien…