Hömötiainen on ollut uusimman lajien uhanalaisuusarvion puhutuin ja puhuttelevin esimerkki hiljaisesta tappajasta eli kuudennesta lajien sukupuuttoaallosta. Kuten tutkijat ovat kertoneet, suurin yksittäinen syy on hömötiaiselle sopivien metsien hupeneminen ja pirstaloituminen. Pelkkä metsien voimaperäinen muutos ei kuitenkaan selitä hömötiaisen ahdinkoa kokonaan. Kyseessä moni-ilmeisempi ilmiö, jonka käynnistäjänä ja kiihdyttäjinä me ihmiset toimimme.
Väitettäni perustellakseni otan lapintiaisesimerkin, joka kertoo hiljaisen tappajan voimasta ja laajuudesta. Sata vuotta sitten lapintiainen oli Koillismaan metsien valtalaji pajulinnun, urpiaisen ja järripeipon kanssa. Tähän lopputulemaan päätyi lintulaskentojen pioneeri, eläintieteilijä Einari Merikallio tutkiessaan kesällä 1917 Kuusamon ja Sallan luontoa kansallispuistojen perustamistyötä varten. Merikallio raportoi lapintiaisen olevan kaikkialla yleinen lintu, paikoin jopa ”ylen yleinen lintu”.
Nyt Merikallion tietoja on vaikea uskoa todeksi. Sadassa vuodessa ovat eri tiaislajien esiintyminen ja runsaussuhteet muuttuneet tyystin. Talitiainen on vallannut elintilaa kaikkialla. Talitiaisen Merikallio tapasi ainoastaan kerran, Paanajärven Mäntyniemessä. “Mustanauhaisena tiaisena” tuolloin tunnettu talitiainen oli joillekin paikallisille tuttu, mutta hyvin harvinainen lintu tuohon aikaan. Sinitiainen on alueelle 1960-luvulla ilmaantunut uudisasukas, joka runsastuu koko ajan etenkin asutuksen liepeillä.
Merikallio totesi sata vuotta sitten nyt erittäin uhanalaiseksi arvioidun hömötiaisen jäävän lapintiaisten monta kertaa suuremman lukumäärän johdosta kokonaan varjoon, melkeinpä huomaamatta. Uhanalaisuudestaan huolimatta hömötiainen on tällä hetkellä monin verroin lapintiaista yleisempi Koillismaalla. Lapintiainen taantuu metsien ikärakenteen muuttumisen ja metsien pirstoutumisen johdosta sekä oletettavasti yhteisiä metsäelinympäristöjä asuttavien lintulajien kilpailun seurauksena. Sekapesinnät hömötiaisen kanssa ovat myös lisääntyneet, koska lapintiaisen on paikkauskollisena yhden metsikön asuttajana yhä vaikeampi löytää oman lajin puolisoa. Suvun jatkaminen toisen lajin kanssa johtaa valitettavasti pidemmän päälle suvun sammumiseen.
Oulun yliopiston ekologian kenttäkurssilaisten aineisto kuvaa lapintiaisen kurjistuvaa tilannetta. 2000-luvun alkupuolella lapintiaisia esiintyi lähes viidenneksessä tutkimuspisteistä, viime vuosina lapintiaisia ei ole ollut enää lainkaan. Oulangan kansallispuisto näyttäisi tarjoavan lapintiaisille hieman otollisemmat elinolot, mutta puistostakin laji näyttää taantuvan kovaa vauhtia. Sen kanta on romahtanut viimeisten vuosikymmenten aikana esiintymisensä etelärajoilla Kuusamossa.
Miksi metsätiaisten valtasuhteet ovat sitten kääntyneet päälaelleen? Jospa kysymyksen asettelisikin menestyjien näkökulmasta. Miksi tali- ja sinitiaiset ovat vallanneet elintilaa kovaa vauhtia?
Kulttuuriympäristöissä viihtyvät tali- ja sinitiainen hyötyvät ihmisen läsnäolosta monin tavoin.Talviset ankarat olosuhteet koituvat monen pikkulinnun kohtaloksi. Talviruokinnan ja linnunpönttöjen yleistyminen, rakennetun ympäristön tuoma suoja ja luontaisiin elinympäristöihin verrattuna pienempi petojen saalistuspaine ovat siivittäneet molemmat lajit nopeaan kannan kasvuun. Etenkin talitiainen on vahva kilpailija, joka aivan konkreettisesti eliminoi samaa resurssia havittelevia yksilöitä. Groningenin yliopiston tutkijoiden video kertoo talitiaisen ja kirjosiepon välisestä kilpailusta linnunpöntöistä ja sen ilmastonmuutokseen kytkeytyvistä juurisyistä.
Hömötiainen näyttää uhanalaistumisessaan kulkevan samoja polkuja kuin lapintiainen. Heikompana kilpailijana se joutuu väistymään vahvempiensa tieltä. Ongelmallista vain alkaa olla se, ettei ole minne väistyä.
Kokonaisuutena hiljaisen tappajan pysäyttäminen vaatii järeitä toimia, koska ilmiö on niin kaikenkattava ja pitkälle edennyt. Ilmastonmuutoksen ja kuudennen sukupuuttoaallon todellisuuteen on vihdoin herätty viime kuukausina. Ilmastoaktivistien ja Extinction Rebellion ryhmittymän aloittamat kansanliikkeet haastavat päättäjät todenteolla miettimään keinoja ilmiön nujertamiseen.