Pariisin ilmastosopimus, napajäätiköiden sulaminen, kuudes sukupuuttoaalto ja Suomen metsäpolitiikka ovat olleet tiiviisti kesän 2017 uutisotsikoissa.
Nämä uutiset saavat minut hämilleen. Ei siksi, etteivätkö ilmiöt olisi valitettavan tuttuja. Vaan siksi, että aiheiden mittavan uutisoinnin ja tutkijoiden painokkaiden viestien jälkeenkin Suomen poliittiset päättäjät sulkevat korvansa tutkimustiedolta. Biotalouteen liittyvät suuret taloudelliset intressit ajavat ilmaston- ja monimuotoisuustavoitteiden ohi.
Biotaloushehkutus tuo mieleen takavuosien Talvivaara-intoilun. Suuri taloudellinen mahdollisuus, toive paremmasta tulevaisuudesta saa päättäjät sokaistumaan kaikilta riskeiltä ja epävarmuuksilta, joita päätöksiin liittyy.
Merkittävä ero Talvivaaran ja Suomen metsästrategian välillä on se, että ympäristökatastrofin laajuudesta huolimatta Talvivaarassa on kyse paikallisesta hankkeesta. Sitä vastoin Suomen metsälinjaukset vaikuttavat koko maassa ja yli maan rajojen. Suomen hallituksen toive lisätä metsien vuosihakkuita noin 66 miljoonasta noin 80 miljoonaan kuutioon vaikuttaa myös vuosikymmeniä eteenpäin.
Penikkavaaran kaltaiset luonnonmetsät toimivat hiilinieluina. Ilmakehän hiilidioksiidi sitoutuu puustoon vuosisadoiksi.
Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta vaikutukset ovat vuosikymmenten sijaan pikemminkin vuosisatoja. Sukupuuttoon kuolevien lajien osalta lopputulema on peruuttamaton.
Kotimainen metsäkeskustelu niputtaa monesti abstraktiksi jäävän kansainvälisen ympäristökeskustelun konkreettiseksi kysymykseksi. Mikä on metsiemme kestävä hakkuumäärä? Kuinka monta kuutiota voimme käyttää puuta niin, että samanaikaisesti onnistumme hillitsemään ilmastonmuutosta ja metsäluonnon köyhtymistä?
Tutkijoiden viimeaikaiset viestit ovat olleet poikkeuksellisen selväsanaisia
Suomessa 68 ympäristö- ja ilmastokysymyksiin perehtynyttä tutkijaa varoitti hallituksen biotalousinnon kiihdyttävän ilmastonmuutosta ja köydyttävän metsäluontoa. Tutkijoiden mukaan julkisuuteen on välittynyt väärä kuva siitä, mitä puupohjaisen bioenergian voimakas lisääminen tarkoittaa päästöille ja luonnon monimuotoisuudelle.
Myös ilmastoalan 15 huippututkijan Ilmastopaneeli korosti riskejä, jotka liittyvät hallituksen erittäin korkeaksi asetettuun biopolttoaineiden käyttötavoitteeseen. Paneelin mukaansa se voi pahimmillaan johtaa epäviisaaseen ainespuun käyttöön biopolttoaineiden valmistamisessa.
Ilmastonmuutostutkijat kertoivat tiedelehti Naturessa ihmiskunnalla olevan kolme vuotta aikaa estää ihmiskuntaa uhkaava ilmastokatastrofi. Ensihoidoksi he listaavat kolme keinoa:
- Käytetään tieteellistä tutkimusta ohjaamaan päätöksentekoa ja tavoitteiden asettelua.
- Laajennetaan nykyisiä uusiutuvien energiamuotojen ratkaisuja nopeasti.
- Rohkaistaan optimismiin ja asetetaan kunnianhimoisia tavoitteita.
Luonnonsuojelubiologit lyövät puolestaan karut luvut pöytään lajien kuudennesta sukupuuttoaallosta. Aiemmissa arvioissa meneillään olevan joukkotuhon todellinen laajuus on aliarvioitu keskittymällä vain sukupuuton partaalla oleviin lajeihin. Tutkijoiden mukaan selkärankaisten eläinten massiivinen kato uhkaa koko ihmissivilisaatiotakin kannattelevaa luontoa.
Paikallisten nisäkäspopulaatioiden häviäminen maapallolla. Mitä tummemman sininen alue on, sitä suurempi osa paikallista nisäkäspopulaatioista on hävinnyt. Lähde: Gerardo Ceballos ym. 2017: PNAS. Julkaistu Proceedings of the National Academy of Sciences USA luvalla.
Olisiko totuutta kuitenkin katsottava silmiin?
Uusimmat tutkimustulokset ja kansainvälisen tiedeyhteisön viestit muodostavat kiusallisen ja epämieluisan totuuden. Ymmärrettävää ja houkuttelevampaa on kytkeä päätökset poliittisesti helpommin hyväksyttäviin lyhyen ajan talous- ja työllisyysargumentteihin.
Epämiellyttävän ja pelottavan asian sivuuttaminen on inhimillistä. Eikä pelkästään inhimillistä, vaan olemme perhepiirissä todenneet ohikatsomisen löytyvän jopa koirien käyttäytymisvalikosta. Lapinkoiramme Velmu on nolostuttavan ärhäkkä muita uroskoiria kohtaan. Liian isot koirat Velmu kuitenkin ohittaa täysin huomiotta. Noin 70 cm säkäkorkeus saa koiran muuttumaan läpinäkyväksi ja hajuttomaksi Velmun aistimaailmassa. Ihmisille globaalit ympäristöhaasteet tuntuvat olevan näitä ”liian suuria koiria”.
Meitä kansalaisia kannustetaan tekemään omasta puolestamme ilmastotekoja – vähentämään lentomatkustamista, siirtymään kasvisten käyttöön, sammuttamaan valot ja sähkölaitteiden valmiustilat. Ja näinhän se on – jokainen voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa ja olla osa ratkaisua.
Suomalaisilla poliittisilla päättäjillä on nyt kuitenkin poikkeuksellisen suuri mahdollisuus vaikuttaa laajemmin. Uskon ja toivon, että heiltä löytyy viisautta ja kauaksinäkemisen kykyä, kunhan he vain uskaltavat nousta tarkastelemaan asiaa yli lähivuosien talous- ja työllisyyshyötyjen. Ja kuuntelemaan tutkijoita. Ainakin se on vähintä, mitä me kansalaiset voimme päättäjiltä toivoa.