Silloin rytisi. Mahtava luonnon näytös alkoi, kun ison joen valtavat jäämassat antoivat vihdoin periksi kevätauringon alla toukokuussa 1931. Tapahtuma toistui joka kevät Oulujoen virratessa vapaana vuoteen 1940 asti. Keväällä 2019 Oulujoki ei juurikaan rytise, eikä tulvi. Se on moneen kertaan padottu ja ruopattu. Vesivoima on valjastettu ihmisten käyttötarpeisiin. Sisarjoessa Kiiminkijoessa asiat ovat toisin. Kiiminkijoki virtaa edelleen vapaana ja tulvivana. Myös Sanginjoki ja muut Oulujoen sivu-uomat tulvivat. Tulvivien jokien osalta alkaa lumien sulaessa armoton veden pinnan korkeuden tarkkailu ja tulvahuippujen ennustaminen. Tulvat ovat epätoivottuja rakennetussa ympäristössä, mutta luonnon monimuotoisuudelle niistä on hyötyä.
Tulvametsät ovat jokien, purojen ja järvien rantametsän osia, jotka kastuvat säännöllisesti. Maaperä pysyy kosteana tai jopa vesittyneenä ympäri vuoden. Tulvametsien kasvillisuus poikkeaa ympäröivästä metsästä, koska niihin valikoituu vetisiä olosuhteita sietäviä tai vaativia lajeja. Tulvametsät lisäävät metsien alueellista monimuotoisuutta.
Tulviminen on uhanalainen luonnonilmiö. Oulujoen lisäksi muidenkin isojen jokien tulviminen on vähentynyt patorakentamisen, säännöstelyn ja ruoppaamisen vuoksi. 90% jokireiteistämme on muunnettuja ja suurin osa järvistämme säännösteltyjä. Suurin osa pienemmistä puroistakin on aikoinaan kaivettu syvemmiksi, leveämmiksi ja suoremmiksi maan kuivatuksen ja tukinuiton tarpeisiin. Samalla uomista on poistettu kiviä ja lahopuita. Kaikki nämä toimenpiteet ovat aiheuttaneet sen, että vesistöjen luontainen tulviminen on vähentynyt ja tulvametsät ovat nyt uhanalainen luontotyyppi. Pitäisikö meidän puhua tulvasuojelun vastavoimana kuuluvammin myös tulvien suojelusta?
Ei ole vaikea kuvitella, kuinka Oulujoesta aikoinaan rytinällä liikkeelle lähteneet jäät repivät osan rantakasvillisuudesta mukanaan. Näin tapahtuu myös pienemmissä puroissa, joissa jäiden lähdön ja tulvimisen aiheuttama luontainen häiriö tekee tilaa rantavyöhykkeen ja puron pohjan pioneerilajeille. Pioneerilajit ovat sitkeitä sissejä, jotka valtaavat ensimmäisinä vapautuneen elintilan ja kasvavat nopeasti. Ne kuitenkin häviävät myöhemmin taistelussa valosta ja elintilasta parempia kilpailijoita vastaan. Pioneerilajin täytyy jatkuvasti valloittaa uutta vapautunutta elintilaa pysyäkseen elinvoimaisena. Häiriöstä hyötyviä lajeja ovat esimerkiksi EU:n luontodirektiivin nojalla rauhoitettu lietetatar ja silmälläpidettäväksi luokiteltu ojatädyke. Tulvat siis ylläpitävät rantametsän eliölajiston ajallista vaihtelua ja auttavat uhanalaisia lajeja säilymään sukupuutolta.
Kaikki puut eivät kestä tulvimista. Sen ansiosta tulvametsissä on tavallista enemmän lahopuuta ja lahoaminen on nopeampaa kuin kuivassa metsässä. Talousmetsissä lahopuun määrä on edelleen hälyttävän alhainen, mikä on yksi iso syy metsälajien uhanalaistumiseen. Jopa joka kolmas metsälaji on riippuvainen lahopuusta. Tulvametsät ovat turvapaikkoja kosteudesta ja lahopuusta riippuvaisille lajeille.
Oulu-nimi on todennäköisesti peräisin vielä 1500-luvulla Oulussa asuneilta saamelaisilta. Oulu tarkoittaa tulvavettä. Vaikka Oulujoki ei enää olekaan nimensä veroinen, voimme nostaa tulvametsät pois uhanalaisten elinympäristöjen listalta. Sen vuoksi jäljellä olevat tulvametsät pitäisi säilyttää ja menetettyjä tulvametsiä palauttaa kunnostamalla puroja luonnontilaisen kaltaisiksi.