Suo, kuokka ja Jussi. Tai siitä se ajatus ainakin lähti.
Suomi on nimensä mukaan yksi maailman soisimmista maista. Valitettavasti Suomi pitää myös hallussaan ojitusten maailmanennätystä. Maamme maapinta-alasta kolmasosa on turvemaata ja näistä puolet on ojitettu. Ojia on kaivettu maaperän kuivattamistarkoituksessa, jotta metsä kasvaisi paremmin. Osa ojituksista on ollut turhia, sillä aina puun kasvu ei ole parantunut.
Ojituksilla on monenlaisia vaikutuksia vesistöihin riippuen valuma-alueen kallio- ja maaperätyypistä. Tunnetuin lienee vesien liettyminen ja tummuminen. Ojilla voi kuitenkin olla muitakin vaikutuksia erityisesti puroille, joihin ojitusten vaikutukset yleensä ensisijaisesti kohdistuvat. Ojat on aikoinaan kaivettu niin, että ne yhdistyvät suoraan puroon. Siksi purot ovat kärsineet eniten kuokkimisinnosta. Yksi seuraus on puron pohjan hiekoittuminen, jolla on tutkimusten mukaan suuri vaikutus purojen monimuotoisuuteen.
Purosammalet eivät pärjää hiekassa
Ojituksen seurauksena puroihin valuu usein hiekkaa. Hiekka kasaantuu puron pohjalle peittäen soran ja kivet. Tällä on pahimmillaan katastrofaaliset seuraukset purosammalille, jotka eivät voi kasvaa hiekassa.
Sammalet ovat yksinkertaisia kasveja, joilla ei ole juuria, vaan juurtumahapset. Niillä sammal kiinnittyy alustaan, yleensä kiveen. Pikkuruisilla hapsuilla ei voi kiinnittyä hiekkaan, sillä hiekka on liian epävakaa alusta. Puron hiekoittumisen seurauksena sammalpeittävyys vähenee, joskus olemattomiin.
Omassa väitöskirjaani liittyvissä tutkimuksissa sammalet peittivät keskimäärin 70 % pohjan pinta-alasta, jos puron lähellä ei ollut ojia. Ojitetuissa puroissa sammalepeittävyys oli alle 20 %. Sammallajeja oli puolet vähemmän ojitetuissa kuin ojittamattomissa puroissa. Etenkin maksasammalet, jotka erityisen mielellään kasvavat isojen ja vakaiden kivien päällä, puuttuivat hiekoittuneista puroista.
Päällyslevälajisto muuttuu hiekan vuoksi
Päällyslevät ovat kivien ja uppopuiden pinnalla kasvavia piileviä. Piilevät ovat kauniin symmetrisiä yksisoluisia leviä. Ne ovat saaneet nimensä piioksidista koostuvan soluseinänsä mukaan. Osa piilevälajeista kasvaa kivien ja uppopuiden pinnalla: tällöin niitä kutsutaan päällysleviksi. Toiset keijuvat vapaasti vedessä. Jotkin lajit pystyvät jopa itse liikkumaan.
Tutkimusten mukaan piilevälajisto muuttuu ojitusten myötä. Myös omissa tutkimuspuroissani kävi näin. Se voi johtua siitä, että kiven pinnalla kasvavat piilevälajit eivät selviä hengissä hiekalla. Sen sijaan irrallaan elävät piilevälajit pärjäävät hiekka-alustalla mainiosti, varsinkin sellaiset, jotka osaavat liikkua. Päällyslevien väheneminen voi taas aiheuttaa ongelmia niitä syöville eliöille, kuten tietyille pohjaeläimille.
Hiekoittuminen vähentää pohjaeläinlajien määrää
Pohjaeläimet ovat puron pohjalla eläviä selkärangattomia hyönteisten toukkia, nilviäisiä ja matoja. Kivet ja sammalet ovat pohjaeläinten piilopaikkoja ja ruokailualustoja. Puron pohjan hiekoittuminen sekä päällyslevien ja sammalten häviäminen muuttavat pohjaeläinlajistoa.
Väitöskirjatutkimuksessani ojitetuissa puroissa oli 30 % vähemmän pohjaleäinlajeja kuin ojittamattomissa. Tähän on monia syitä. Esimerkiksi siiviläsirvikkäiden (Hydropsychidae) toukat keräävät ruokaa rakentamalla suppilomaisen verkkoansan kiven päälle. Hiekan päälle ansaa ei voi rakentaa, joten siiviläsirvikkäät eivät selviä pahasti hiekoittuneessa purossa.
Laiduntaja-vesiselkäragattomat syövät piileviä raaputtamalla niitä kivien pinnoilta. Näitä purojen ”lehmiä” ovat esimerkiksi kotilot sekä monet päivänkorentolajit, joilla on harjamaiset levien rapsutteluun erikoistuneet suuosat. Kun päällyslevät häviävät hiekan vuoksi, häviävät myös laiduntajat, koska niillä ei ole enää ruokaa. Väitöskirjatutkimuksessani esimerkiksi päivänkorentoihin kuuluvat levänsyöjät kampasurviainen (Ameletus inopinatus) ja raitasukassurviainen (Ephemerella aurivillii) puuttuivat ojitetuista puroista.
Muutamat pohjaeläimet sen sijaan viihtyvät hiekan seassa hyvin. Tällaisia ovat esimerkiksi tiettyjen surviaissääskilajien toukat.
Hiekka ja monimuotoisuus
Puron pohja voi olla myös luontaisesti hiekkainen. Ojituksista johtuen kuitenkin yhä useampi puro on hiekkainen, mikä vähentää kivikkoiseen pohjaan sopeutuneille eliöille sopivien elinympäristöjen määrää.
Jos kivikkoisten purojen määrä vähenee liikaa, niihin sopeutuneet lajit uhanalaistuvat. Purojen monimuotoisuus vähenee. Koska purot ruokkivat isompia jokia ja järviä sekä rantametsiä, monimuotoisuuskato voi lopulta vaikuttaa niihinkin.
Viitteitä:
Tolkkinen, M. (2016). Multi-stressor effects in boreal streams – Disentangling the roles of natural and land use disturbance to stream communities. Väitöskirja. Acta Universitatis Ouluensis, 667.
Turunen, J., Muotka, T. & Aroviita, J. Hydrobiologia (2019). Aquatic bryophytes play a key role in sediment-stressed boreal headwater streams. https://doi.org/10.1007/s10750-019-04124-w