Mediassa kuohuu. Metsäkeskus, joka valvoo metsälainsäädännön noudattamista, on ottanut puronvarsikohteita pois suojeluksesta. Perusteena on, että rantametsät, jotka aiemmin oli suojeltu 15 metriä leveällä suojakaistalla, eivät Metsäkeskuksen uuden tulkinnan mukaan enää täytä suojelukohteen kriteerejä. Koska niistä on hakattu liikaa puita, ne eivät ole enää Metsälain 10 § tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Tämän seurauksena on, että mahdollisesti tuhansia rantametsiä on tuomittu lainsuojattomiksi ja niitä uhkaa täystuho.
Mikä on Metsälain ”kymppipykälä”?
Metsälain ”kymppipykälä” on laadittu suojelemaan monimuotoisuudelle erityisen tärkeitä elinympäristöjä, kuten luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisten purojen rantametsiä. Ne ovat tärkeitä purojen kannalta, mutta myös metsäluonnon monimuotoisuudelle. Rantametsät lisäävät alueellista monimuotoisuutta, koska niissä elää kosteaan mikroilmastoon sopeutuneita lajeja, jotka eivät pysty elämään muualla metsässä.
Jos metsäpalstalla virtaa puro, jonka rantametsä on luonnontilaisen kaltainen, se saattaa täyttää kymppipykälän ehdot. Tällöin rantametsää ei saa hakata. Kuulostaa hyvältä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eikö? Kymppipykälä on kuitenkin monellakin tapaa ongelmallinen.
Tämä puronvarsimetsä oli ympäristötukikohde vuoden 2018 kesällä. Onkohan se sitä vielä tänä vuonna?
Lain suoja ei tule ehdoitta
Luonnontilaisuuden lisäksi rantametsän pitää täyttää tietyt ehdot, jotta lainsuoja tulee voimaan. Ehdot ovat, että monimuotoisuudelle erityisen tärkeän elinympäristön:
- täytyy olla luonnontilainen tai sen kaltainen
- täytyy olla pienialainen
- täytyy olla selvärajainen
- puuston arvo ei saa ylittää 3000 euroa
Luonnontilaisuuden ehto täyttyy vain, jos rantametsää ei ole hakattu liian lähelle puroa. Kuitenkaan ehto ei yleensä täyty, jos puron toinen puoli on hakattu. Pienialaisuus tarkoittaa sitä, että erityisen arvokkaan elinympäristön pinta-ala saa olla enintään kaksi hehtaaria. Lisäksi alueen täytyy erottua selvästi muusta ympäristöstä. Maastossa kulkijan täytyy voida hahmottaa, mistä tärkeä elinympäristö alkaa ja mihin se päättyy. Lopulta tarkastellaan alueen puuston käypää markkinahintaa. Jos puuston hinta ei ylitä 3000 euroa, voidaan kohdetta pitää kymppipykälän tarkoittamana kohteena. Jos yksikin näistä ehdoista ei täyty, rantametsän saa hakata halutessaan lähes vesirajaan asti.
Lue ehdot uudelleen ja mieti samalla, kenen äänellä kuulet ne lausuttavan: tutkijan, luonnonsuojelijan, metsänomistajan, poliitikon vai metsäteollisuuden?
Ei ole mitään ekologista perustetta, miksi monimuotoisuudelle tärkeän elinympäristön pitäisi olla pienialainen, selvärajainen tai tietyn arvoinen. Metsälain kymppipykälä onkin kompromissipykälä. Sillä ei suojella vain monimuotoisuutta, vaan myös metsänomistajan kukkaroa ja metsäteollisuuden raaka-aineen saantia. Kukkaron suojelun voisi jokseenkin ymmärtää jos ei tietäisi, että osa metsälakikohteiden suojelusta aiheutuneista hakkuutulojen menetyksistä korvataan joka tapauksessa metsänomistajille valtion ympäristötuella. Monimuotoisuuden köyhdyttämistä sen sijaan ei voi perustella millään järjellisellä syyllä sellaiselle henkilölle, joka ymmärtää, että luonnon monimuotoisuus on elämän ehto.
Laintulkinta hämmentää
Monimuotoisuuden suojelun kannalta ongelmallista on myös se, miten lakia tulkitaan ja kuka tulkinnasta päättää. Kohde ei enää täytä luonnontilaisen kaltaisen vaatimusta, jos sen ”välitön lähiympäristö” on muuttunut ihmisten toiminnan seurauksena. Jos metsää on siis hakattu liian lähelle puroa, se ei enää ole erityisen arvokas. Tällöin rantametsän saa parturoida lähes kokonaan.
Metsäkeskuksen toiminnan aiheuttamassa kohussa on kyse juuri tästä. Aiemmin Metsäkeskus tulkitsi ”välittömän lähiympäristön” tarkoittavan n. 15 metrin kaistaa purosta metsään päin. Nyt se on muuttanut tulkintaan niin, että välitön lähiympäristö tarkoittaa valtapuuston pituutta vastaavaa matkaa. Metsäkeskuksen uuden tulkinnan mukaan välitön lähiympäristö on 20-30 metrin kaistale purosta metsään päin. Muuten tämä voisi olla hyväkin juttu, mutta tästä seuraa kummallinen paradoksi. Koska useat kohteet on Metsäkeskuksen aiemman tulkinnan ja ohjeistuksen mukaan hakattu liian lähelle puroa, ne eivät enää täytä kymppipykälän vaatimuksia. Kymppipykälän suojaamien elinympäristöjen määrä siis yhtäkkiä väheni rajusti. Purojen lisäksi myös noroja ja lähteikköjä on poistettu suojelusta tällä perusteella. Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan puron rantojen metsälakikohteiden erityispiirteet säilyvät vain, jos hakkaamatta jätetään 30 metrin levyinen kaistale rantametsää. Edes Metsäkeskuksen uusi tulkinta ei siis perustu objektiivisesti tutkittuun tietoon.
Ongelman ydin on siinä, että lain tulkinta jätetään toimijoiden, tässä tapauksessa Maa- ja metsätalousministeriön alaisen Metsäkeskuksen, harteille. Suuren suuri ongelma on myös se, että lain mukaan pilatun elinympäristön saa sössiä vielä pahemmaksi. Elinympäristöillä ei siten ole koskaan mahdollisuutta palautua takaisin kohti luonnontilaista, jos niille on kerran tehty vääryyttä – vahingossa tai tahallaan.
Vastuu metsälain noudattamisesta on metsänomistajalla
Viimeiseksi muistutan, että vaikka Metsäkeskus valvoo metsälainsäädännön noudattamista, se ei vastaa lain noudattamisesta. Suora lainaus Metsäkeskuksen nettisivuilta kuuluu: ”Vastuu metsälakikohteiden säilyttämisestä on metsänomistajalla”.
Lisää aiheesta:
Metsäkeskuksen uudesta tulkintatavasta johtuvan suojelullisen epäkohdan toivat esiin tutkijat Panu Halme ja Anna Oldén.
Vihreiden kansanedustajat Jenni Pitko ja Satu Hassi ovat tehneet asian tiimoilta kirjallisen kysymyksen eduskunnan puheenjohtajalle.
Lainsuojattomiksi joutuneiden rantametsäkohteiden tiedot on pyyhkiytyneet pois Metsäkeskuksen tietojärjestelmistä. Kukaan ei tiedä, kuinka monta suojelukohdetta on menetetty. Luonnonhoidon johtava asiantuntija Riitta Raatikainen Metsäkeskuksesta ja MTK-Pohjois-Suomen kenttäpäällikkö Markku Ekdahl kommentoivat kohua Kalevassa.