Alleviivaan kirjoja vain lyijykynällä, koska se on olevinaan huomaamattomampaa. Joskus käsiin sattuu kuitenkin teos, joka täyttyy niin tiheään viivoituksista, kaarisulkeista, nuolista ja huutomerkeistä, että lopputuloksesta tulee lukukelvoton.
Kirjailija Tiina Raevaaran kirja Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle (Vastapaino 2016) oli minulle tuollainen kirja.
Oikeastaan tämä ei yllätä: Tilasimme Tiina Raevaaran keväällä puhumaan #muutos-verkkolehden kirjoittajille tiedebloggaamisesta, ja hän piti hyvän luennon. Raevaara sytytti kirjoittajat ja antoi heille kättä pitempää sekä omien blogien kirjoittamiseen että raivopalautteen vastaanottamiseen.
Emme osanneet arvata, että Raevaara oli samaan aikaan kirjoittamassa kirjaa tieteen kansantajuistamisesta. Osa Suomen Luonto -lehden toimituksesta on joka tapauksessa viettänyt vuoden 2016 samoissa ajatuksissa kuin hän: Mitä väliä tieteestä kertomisella on? Miten neuvoa lehtityön suhteen kokemattomia tutkijoita tieteen kansantajuistamisessa? Miten kirjoittaa niin, että tavallinen lukija tajuaa? Kuinka tasapainoilla faktan tuputtamisen ja lukijoiden kalastelun välillä?
Alleviivausten määrä ei siis ole yllätys, mutta ilahduttavaa on, että kaksi toisistaan riippumatonta tahoa päätyy hyvin samanlaisiin tuloksiin: Tieteen tuloksista pitää kirjoittaa kansantajuisesti, koska tutkimuspapereilla on liian usein vain kaksi lukijaa, kirjoittajansa ja editoijansa. Tutkijalla on tiedollinen etumatka ammattitoimittajiin, täytyy vain opetella lehtitekstin muotoa. Aihe yksin ei riitä, lisäksi tarvitaan näkökulma. Hyvä on haastatella myös muita saman alan tutkijoita. Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Raevaara itse vähättelee kirjansa yleispätevyyttä: ”Systemaattista opettamista enemmän kerron ajatuksistani ja havainnoistani, sekoitan tarkoituksella eri kirjoittamisen lajeja ja siteeraan ihmisiä, joiden tekstejä pidän mielenkiintoisina.”
Tajuaako kukaan? on hänen määritelmänsä mukaan ennen kaikkea keskustelija. Se osoittautuu kuitenkin valistuneeksi keskustelijaksi, jonka ajatuksissa on myös #muutos-verkkolehden kokemuksella järkeä. Raevaara vastaa niihin kysymyksiin, joita tieteen kansantajuistamista aloittelevalla tutkijalle näyttää heräävän, ja hän vastaa hyvin.
Kovien tieteiden painotus voi harmittaa kirjassa humanistilukijaa, vaikka Raevaara yrittää ottaa sen huomioon. Luonnontieteilijöillä lienee kuitenkin myös eniten tekemistä omien tieteenalojensa kansantajuistamisessa, onhan niiden kieli enemmän soveltavaa matematiikkaa kuin peräkkäin aseteltuja sanoja.
Kirjoitusoppaita julkaistaan paljon, mutta juuri tällaista opasta ei ole tainnut olla suomeksi saatavilla.
Jouni Tikkanen