Luonnon monimuotoisuuden kato on ilmastonmuutoksen veroinen uhka maapallon elämälle ja ihmisen hyvinvoinnille. Luonnon monimuotoisuutta on vain vaikeampi selittää lyhyesti, ennustaa ja muuttaa numeroiksi kuin ilmastonmuutosta. Onko meidän mahdollista ratkaista kaksi näin vaativaa ympäristökysymystä yhtä aikaa? Molemmilla on vieläpä kiire.
Toistaiseksi ilmastonmuutos on vienyt voiton ainakin palstatilalla mitattuna. Toukokuun alussa julkistettu Kansainvälisen luontopaneelin (IPBES) suorasanainen raportti luonnon monimuotoisuuden kadosta tasoitti tilannetta ainakin hetkellisesti. Ilmastoahdistuksen rinnalle syntyi luontoahdistus. Miten ne kanavoidaan toiminnaksi?
Ilmastonmuutos ja monimuotoisuuskato kietoutuvat monin tavoin yhteen. Tämä vyyhti on sekä viheliäinen uhka että toivoa herättävä mahdollisuus. Esimerkkejä tästä löytyy Suomestakin.
Ilmastonmuutos on tuoreiden uhanalaisuusarviointien mukaan entistä useamman suomalaisen luontotyypin ja lajin uhanalaistumisen syy ja tulevaisuuden uhkatekijä. Ilmastonmuutos iskee pohjoisimpaan luontoomme, kun puuton tunturipaljakka supistuu ja roudasta ja pitkäaikaisesta lumipeitteestä riippuvaiset luontotyypit vähenevät. Eteläisessä Suomessa ilmastonmuutos puolestaan altistaa luontomme vieraslajeille ja taudeille, jotka voivat nopeastikin hävittää esimerkiksi vähät saarni- tai jalavametsämme. Ilmastonmuutoksen vaikutukset eri luontotyyppeihin ja lajeihin ovat kuitenkin erilaisia ja eritahtisia, mikä tekee vaikeaksi ennustaa, miltä luontomme näyttää tulevaisuudessa.
Uhkaa luonnolle lisää se, että ilmastonmuutos vahvistaa joitakin alun perin muista syistä luonnolle aiheutuneita haittoja. Vesien ja monien maaympäristöjenkin liiallinen rehevöityminen juontaa juurensa maa- ja metsätalouden, asutuksen ja teollisuuden päästöistä sekä ilman kautta kulkeutuvasta typpilaskeumasta. Ilmastonmuutos pahentaa rehevöitymisongelmaa entisestään, kun kasvukausi pitenee ja lisääntyvät sateet huuhtovat ravinteita vesistöihin. Vastavuoroisesti ilmastonmuutos kiihtyy, kun luonnonympäristöjen hävittäminen johtaa metsien ja soiden hiilivarastojen hupenemiseen.
Mutta on ilmaston ja monimuotoisuuden yhteen kietoutumisesta hyötyäkin. Se mahdollistaa ratkaisut, joilla sekä hillitään ilmastonmuutosta tai edesautetaan siihen sopeutumista, että kohennetaan luonnon monimuotoisuutta. Esimerkki tällaisesta luontopohjaisesta ratkaisusta on vaikkapa tulvien hallinta. Tulvien ennustetaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen edetessä. Tulvavesi on väärässä paikassa olohuoneen lattialla, mutta luonnossa se on elinehto monille tulvaniittyjen ja -metsien lajeille. Ratkaisu voi olla luonnonmukainen tulvantorjunta, jossa tulvat pidetään poissa taajamista erilaisin kosteikkojärjestelyin, jotka samalla lisäävät luonnon monimuotoisuutta.
Toisaalta ilmaston nimissä voidaan tehdä ratkaisuja, jotka heikentävät luonnon monimuotoisuutta. Ilmastonmuutoksen hillintää on käytetty perusteluna Suomen metsäpinta-alan lisäämiselle ja metsien kasvun kiihdyttämiselle lannoituksella. Tätä ei kuitenkaan pitäisi toteuttaa koko ajan hupenevien karujen metsätyyppiemme tai monimuotoisuudeltaan arvokkaiden avoimien alueiden kustannuksella.
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden elvyttämiseksi tehtävä työ on järkevää suunnitella siten, että se hyödyttää samalla kertaa molempia päämääriä. Päättäjät ja elinkeinoelämä tarvitsevat tässä tuekseen tutkijoita ja asiantuntijoita. Tavallinen kansalainen voi kuitenkin varsin turvallisin mielin luottaa siihen, että kulutuksen vähentäminen ja kierrätettyjen tuotteiden suosiminen auttavat sekä luontoa että ilmastoa.