Lauantaina 5. toukokuuta 2019 hallitusten asettamat neuvottelijat istuvat Pariisin keskustassa UNESCO:n rakennuksen suuressa neuvottelusalissa. Kello on 02:59 aamuyöllä. Hallitustenvälisen luontopaneelin IPBES:in puheenjohtaja Sir Robert Watson kohottaa katseensa saliin, nostaa nuijansa ja kysyy ”Do I see any objections?”. Sekunnin hiljaisuuden jälkeen nuija kopsahtaa ja sali täyttyy aplodeista. Viimeinenkin lause historian kattavimmasta maailman luonnon tilan arviointiraportin 40 sivuisesta tiivistelmästä on loppuun käsitelty.
Hyväksymällä raportin yli 130 hallitusta, Suomi mukaan luettuna, totesivat yksimielisesti, että
i) ihminen on hävittänyt ja pilannut jo suuren osan luonnosta, sen lajeista ja luontotyypeistä,
ii) luonnon monimuotoisuuden ja sen tuottamien ekosysteemipalveluiden hävittäminen on nyt nopeampaa kuin koskaan ihmiskunnan historiassa,
iii) hävitys uhkaa ihmiskunnan itsensä hyvinvointia ja olemassaoloa ja
iv) asteittainen muutos kohti kestävämpää tuotantoa ja kulutusta ei enää riitä saattamaan ihmiskuntaa kestävän kehityksen mukaiselle polulle, vaan ainoa vaihtoehto on tehdä mittavia ympäristön tilaa tukevia järjestelmämuutoksia.
Järjestelmämuutokset on pantava nopeasti liikkeelle. Heti tehtävissä olevat järjestelmämuutokset koskevat esimerkiksi ympäristölle haitallisten politiikkojen uudistamisia ja tukien poistoja sekä ympäristösääntelyn ja velvoitteiden lisäämistä.
Suomessa ympäristölle haitallisiin tukiin lukeutuu esimerkiksi turpeen alennettu verokanta, joka maksaa menetettyinä verotuloina yli 100 miljoonaa euroa vuodessa. Tuen välittömän poiston myötä kasvanut verotulo ei luonnollisesti ole pysyvä, koska muutos voi johtaa turpeen käytön loppumiseen tai ainakin vähenemiseen, jolloin myös maksetut verot loppuvat tai ainakin pienevät. Tämä olisi kuitenkin onnistuminen, sillä järjestelmämuutosten lopullinen päämäärä nimenomaan on ympäristölle haitallisten toimintojen lopettaminen.
Velvoitteiden lisäämisellä tarkoitetaan sitä, että ympäristölle haitallisen toiminnan haittojen kustannukset, jotka nyt useimmiten jäävät yhteiskunnan maksettavaksi, tulee sisällyttää toiminnan kustannuksiin ja sitä kautta tuotteiden hintoihin. Yksi tapa tehdä tämä on velvoittaa toimijoilta ekologiset kompensaatiot eli aiheuttamiensa haittojen täysimääräinen hyvittäminen luonnolle.
Metsä Group ilmoitti hallitusneuvottelujen kynnyksellä huhtikuun lopussa 1,5 miljardin euron investoinnista uuteen biotuotetehtaaseen Kemiin. Metsä Groupin investointiulostulojen ajankohdat näyttävät noudattavan harkittua strategista kaavaa: Sipilän hallituksen neuvotellessa ohjelmastaan huhtikuun lopulla 2015 Metsä Group julkaisi päätöksensä Äänekosken biotaloustehtaan rakentamisesta. Tuolloin hallitus päätti antaa Metsä Groupille suoraa valtion tukea 32 miljoonaa euroa ja epäsuoraa tukea väylähankkeiden muodossa noin 180 miljoonaa euroa. Samoihin aikoihin hallitus leikkasi luonnonsuojelualueiden hankintaan käytettäviä määrärahoja noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Summa ei tukiin nähden vaikuta kovin suurelta, mutta se oli peräti 63 % tähän tarkoitukseen varatusta vuotuisesta budjetista.
Kyse on ympäristölle haitallisista tuista. Mahdollinen tuleva tuki Kemin hankkeelle edesauttaa mittavaa metsien lisäkäyttöä tilanteessa, jossa metsien käyttö on Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden suurin syy.
Metsälajien uhanalaistumiskehitys ei ole taittunut, vaikka talousmetsien monimuotoisuustoimenpiteitä on ainakin puheissa lisätty. Kaikesta etujärjestöjen kestävyyspuheesta huolimatta Suomen metsien käyttö on ekologisesti kestämätöntä.
Hallitusten juuri hyväksymän arviointiraportin painavien viestien valossa Kemin biotuotetehtaalle harkittavia Äänekosken tapaisia tukia ja Metsä Groupille asetettavia velvoitteita on puntaroitava tarkkaan. Jos investoinnin työllisyys- ja talousvaikutukset arvioidaan niin merkittäviksi, että hankkeen halutaan toteutuvan, ja tukia on perusteltua myöntää, tulee hallituksen samalla kuitenkin varmistaa, että hanke voidaan toteuttaa aidosti kestävästi.
Tämä tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Ensiksi, jos hallitus tukee hanketta sadoilla miljoonilla euroilla, kuten se teki Äänekosken tapauksessa, hallituksen tulee tätä ympäristölle haitallista tukea kompensoidakseen investoida samalla satoja miljoonia euroja luonnonsuojeluun ja elinympäristön ennallistamiseen. Samalla täytyy varmistaa toteutuksesta vastaavan ympäristöhallinnon henkilöstöresurssin riittävyys.
Toiseksi, hallituksen tulee velvoittaa Metsä Group täysimääräisesti hyvittämään ekologiset haitat, jotka hankkeen myötä lisääntyvät hakkuut aiheuttavat. Jos Kemin hanke ei taloudellisesti kestä velvoitetta aiheuttamiensa ympäristöhaittojen hyvittämisestä, se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että hanke ei ole kestävän kehityksen mukainen eikä sitä tule ensinkään toteuttaa.
Tätä se vaatii – tällaisten toimien välttämättömyyden Suomenkin hallitus Pariisissa juuri totesi. Järjestelmämuutoksista voi olla vaikea päättää ja ne voivat vaikuttaa kalliilta, mutta ne ovat aivan välttämättömiä. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on elämän ja kuoleman kysymys. Miljoona lajia on ihmisen vuoksi jo nyt vaarassa kuolla sukupuuttoon, joukon jatkona pian myös ihminen itse.