Tuoreen tutkimuksen perusteella viljapellolle perustettavat monivuotiset luonnonhoitopeltokaistat auttavat kirvojen torjunnassa. Kaistoista hyötyvät kirvoja saalistavat pedot.
Tehdessäni väitöskirjaa luonnonhoitopeltojen vaikutuksesta luonnon monimuotoisuuteen juttelin usein viljelijöiden kanssa heidän huolistaan ja toiveistaan näihin peltoihin liittyen. Luonnonhoitopellot ovat kasvipeitteisiä kesantoja, joita viljelijät perustavat ja hoitavat vapaaehtoisesti ympäristökorvausta vastaan.
Yleisin huoli luonnonhoitopeltoihin liittyen oli rikkakasvien runsastuminen. Ymmärrän sen, sillä joskus heikosti onnistunut kylvö yhdistettynä torjunta-aineiden käyttökieltoon antaa ylivallan pelto-ohdakkeen ja -valvatin kaltaisille kestorikkakasveille.
Sen sijaan minun oli vaikeampi ymmärtää silloin tällöin kohtaamaani huolta siitä, että luonnonhoitopellot levittävät tuholaisia viereisiin viljelykasvustoihin. Teoriassa asian pitäisi olla päinvastoin: Tuholaiset suosivat yhden kasvilajin kasvustoja, kun taas monet niiden luontaisista vihollisista ovat riippuvaisia monimuotoisesta kasvillisuudesta. Tutkimustietoa juuri luonnonhoitopeltojen vaikutuksesta tuholaisten torjuntaan Suomen oloissa ei kuitenkaan ollut.
Nyt asiaa on korjattu yhden julkaisun verran. Tuore artikkelimme kertoo, että viljapellolle perustettavat kaistamaiset luonnonhoitopellot pikemmin hillitsevät kuin synnyttävät tuholaisongelmia. Juttu keskittyy ohraan ja sen tuholaiseen tuomikirvaan.
Peltokokeessa veimme kahtena vuonna kirvoilla saastutettuja kasveja luonnonhoitopeltokaistoille ja viljakasvustoon eri etäisyyksille kaistoista. Pahana kirvavuonna kirvojen määrä lisääntyi hitaimmin kaistoilla ja nopeimmin pellon keskellä kauimpana kaistoista. Heikkona kirvavuonna kirvamäärät pysyivät matalina kaikkialla. Lisäksi veimme koepelloille kirvoja tarralapuille kiinnitettyinä syötteinä. Kaistoilla syöttikirvat katosivat todennäköisemmin kuin pellolla, mikä kertoo kirvoja saalistavien petojen vaikutuksesta.
Kirvojen luontaisia vihollisia kuten maakiitäjäisiä, lyhytsiipisiä ja hämähäkkejä pyydystimme kolmena vuonna maahan upotettujen kuoppa-ansojen avulla. Monivuotisilla kaistoilla petojen määrät olivat korkeimmillaan kesän alussa peltojen ollessa vielä paljaita. Kesäkuun puoliväliin mennessä osa pedoista siirtyi viljelykasvustoihin saalistamaan, sillä kaistojen petomäärät laskivat ja peltojen petomäärät nousivat.
Nyt julkaistun artikkelin takana on hurja määrä työtä, vaikeuksien kautta oppimista, lukemattomia tutkimuksessa avustaneita ihmisiä ja kymmeniä tuhansia laskettuja kirvoja ja niiden luontaisia vihollisia. Ehkä juuri tutkimuksen työläyden ja haasteiden takia olen valmiista artikkelista erityisen onnellinen.
