Hyönteispölytteisten kasvien ja pölyttäjien suhde on tyypillisesti symbioosi, jossa molemmat osapuolet hyötyvät toisistaan. Pölyttäjien käyttäytymisen tutkiminen paljastaa kuitenkin säröjä suhteessa.
Härkäpapu on osittain itsepölytteinen kasvi mutta hyötyy hyönteisten tekemästä ristipölytyksestä. Sen tuoksu houkuttelee monia pölyttäjähyönteisiä, joista vain osa pölyttää kasvia.
Tuoreessa saksalaistutkimuksessa härkäpapupeltojen pölyttäjähyönteisistä yli 90 prosenttia oli tarhamehiläisiä ja kontukimalaisia. Silti vain 20–30 prosenttia niiden vierailuista härkäpavulla oli perinteisiä kukkakäyntejä, joissa pölyttäjä saapuu kukkaan sen suuaukon kautta samalla pölyttäen kasvin.
Sekä tarhamehiläisellä että kontukimalaisella on lyhyt kieli, joten niiden on vaikea yltää härkäpavun pitkän ja kapean kukan perällä olevaan meteen kukan suuaukon kautta. Niinpä kimalaiset purevat reikiä kukkien tyvelle ja ryöstävät meden niiden kautta kukkia pölyttämättä. Tarhamehiläiset puolestaan hyödyntävät kimalaisten tekemiä valmiita reikiä meden ryöstämiseen.
Tarhamehiläiset vierailevat ahkerasti myös härkäpavun lehtien korvakkeissa, joilla sijaitsevat mesiäiset erittävät pieniä määriä mettä. Korvakkeiden mesiäisten tarkoitus lienee houkutella luontaisia vihollisia, jotka puolustavat kasvia tuholaisia vastaan. Kasvin näkökulmasta korvakkeen mesitippa saattaa siis mennä hukkaan, kun mehiläinen nappaa sen.
Tarhamehiläisten käyttäytymistä härkäpavulla tutkittiin myös äskettäin valmistuneessa kotimaisessa maisterintutkielmassa. Siinä tavalliset kukkakäynnit muodostivat puolet mehiläisten vierailuista härkäpavulla. Tarhamehiläisten käyttäytyminen vaihteli suuresti härkäpapupeltojen välillä: joillain pelloilla mesiryöstöjä ei tapahtunut lainkaan; toisilla mesiryöstöt olivat mehiläisten pääasiallinen toimintatapa.
Saksalaistutkimuksessa härkäpapua pölytti parhaiten pitkäkielinen tarhakimalainen, joka teki mesiryöstöjen sijaan lähes yksinomaan tavallisia kukkakäyntejä. Kaiken lisäksi tarhakimalaisen kukkakäynneillä härkäpapu pölyttyi paremmin ja tuotti suuremman siemensadon kuin muiden kimalaisten tai tarhamehiläisten kukkakäynneillä. Härkäpavun kannalta harmillista oli, että tarhakimalaisia oli vain neljä prosenttia peltojen pölyttäjäyksilöistä.
Härkäpapuesimerkki muistuttaa, että pölyttäjälajin runsaus tietyllä kasvilla kertoo enemmän sen kyvystä hyödyntää kasvin tarjoamia resursseja kuin roolista kasvin pölyttäjänä. Lisää tutkimusta pölyttäjien käyttäytymisestä ja pölytystehokkuudesta viljelykasveilla tarvitaan, jotta eri lajien merkitystä pölyttäjinä voidaan arvioida luotettavasti.