Vanhat kartat tarjoavat tietoa maiseman historiasta, mutta ne myös ruokkivat mielikuvitusta. On kiehtovaa kaivella oman koti- tai asuinseudun tarinaa ja miettiä, millaisia ihmiskohtaloita nämä mäet, kalliot ja rannat ovat aikoinaan todistaneet. Samalla tulee sukeltaneeksi yhteiskunnan kasvutarinaan ihan huomaamattaan. Ensimmäisessä #muutos -blogitekstissäni pohdin miten kotireviirini on mahtanut muuttua aikojen saatossa. Nyt uskaltaudun kertomaan kuvitteellisia tarinoita seudun asukkaista mimeettisen leikin eli stereotypioilla leikittelyn keinoin. Tekstin lopussa olevien linkkien avulla sinäkin pääset tutustumaan haluamaasi alueeseen historiallisten karttojen avulla.
Hjalmiina Antintytär pakeni Talasniemen peltojen takana kohoavalle kallioiselle mäelle parkumaan. Piika oli saanut kintuilleen, kun oli karkuuttanut pässit piha-aidasta naapurin ruislaihoon. Mäen laelle päästyään Hjalmiina puri hammasta ja taputteli piharatamon lehtiä säärillään irvistäville kirveleville naarmuille. Hän muisti äidin kertoneen, että ratamo auttoi haavoja paranemaan.
Kevättalvella, kun Hjalmiina oli rekikyydillä matkannut kotoa Saarijärveltä Jyväskylään, hän oli ajatellut itsestään suuria. Että kun hän meni talolliselle piiaksi, hän saisi ylöspidon lisäksi villoja kaksi naulaa, palan pellavaista, kahdet kengät ja vielä rahapalkkaakin. Villat hän kehräisi hienoksi langaksi ja myisi ja ostaisi niillä rahoillaan itselleen palttinaisen esiliinan kirkkopyhinä pidettäväksi. Vaan vähänpä Hjalmiina oli tiennyt tulevasta isäntäväestään. Kitsaita olivat, ja ankaraa kuria pitivät palkollisilleen. Töitä paiskittiin aamusta iltaan. Nytkin hän saisi kuulla kunniansa kun näin karkasi kesken työpäivän omille teilleen. Emäntä varmaan kieltäisi iltasella ottamasta särvintä ruisleivän kanssa. Saattaisipi Hjalmiina saada korvatillikankin, ellei osaisi tarpeeksi nöyrästi pyytää anteeksi tekosiaan.
Kirvely jaloissa laantui jomotukseksi ja Hjalmiina hymyili ajatuksen karatessa naapuritalon renkipoikaan, Lonkilan Juhoon. Juho oli auttanut häntä juoksemaan pässit kiinni yksitellen ennen kuin ne olisivat lahmonneet koko ruispellon. Juho oli vakavamielinen, mutta Hjalmiinalle häneltä herkesi hymy silloin kuin muilta silmä vältti. Kun Hjalmiina täytti toukokuussa 15 vuotta, Juho antoi hänelle lahjaksi katajaisen puulusikan, itse vuolemansa ja varresta kauniisti koristellun. Juhannuksena, kun taikoja tehtiin, Hjalmiina oli kerännyt seitsemän sinistä kukkaa ja kätkenyt ne tyynyn ja olkipatjan väliin toivoen näkevänsä yöllä unta Juhosta.
* * *
Kotoa Lonkilasta oli vain parinsadan metrin matka Sippuvuoren kivilouhokselle, jonne Elina oli sopinut menevänsä Marian kanssa. Sinne tulisi myös muuta porukkaa, olivathan koulut juuri alkaneet ja sana oli kiertänyt kaveriporukoissa. Maria oli tullut Elinan luo jo iltapäivällä, ja äiti oli laittanut heille makaronilaatikkoa. Syötyään tytöt olivat sulkeutuneet Elinan huoneeseen meikkaamaan. He toivoivat, että myös Juhani ja Mika olisivat tulossa ”Vuorelle”. Pojat olivat Elinan ja Marian rinnakkaisluokalla, ja tytöt olivat tutustuneet heihin riparilla. Elina muisti Mikan hypänneen uimarannalla vitosesta ihan tuosta vaan; itse hän oli uskaltautunut vain kolmoseen.
Onneksi vuorella oli jo väkeä, kun tytöt saapuivat oikaisten pitkin tulevan golfkentän laitaa. Olisi ollut vähän noloa tulla ensimmäisinä ja joutua odottelemaan muita. Elina ei nähnyt Mikaa, mutta niemen toiselta puolelta rivitaloista oli useampikin tuttu nuori. He istuivat ringissä nuotion äärellä, ja Elina ja Maria liittyivät joukkoon. Joku oli saanut puhuttua itselleen tupakka-askin. Rööki kiersi ringissä; Elina koitti vetää mentolintuoksuiset henkoset mutta ei osannut kunnolla ja päätyi yskimään vedet silmissä. Maria vakuutti että ripsari ei levinnyt. Rivarin poika tarjosi savuketta uudestaan siltä varalta että Elina halusi harjoitella lisää, mutta Elina kieltäytyi ja kaivoi repusta esiin pullon päärynäsiideriä, jonka isosisko oli pitkän kinuamisen jälkeen suostunut hakemaan Tikan kaupasta. Marialla oli lonkeroa.
Kello oli jo yli yhdeksän, kun Maria nyhjäisi Elinaa hihasta. Neljän Honda Monkeyn pärinä kaikui louhoksella, kun keskustan pojat saapuivat. ”Nyt ne tulee, mä tiedän et Juhanilla on just tommonen kypärä”, Maria supatti Elinan korvaan ja osoitti lähestyviä mopopoikia. Elina tunsi miten sydän hiipi kurkkuun ja posket alkoivat punastua, kun hän etsi katseellaan Mikaa.
Ringin toisella puolella joku kertoi itkuisena että he joutuisivat muuttamaan Puppariin kerrostaloon koska isän firma meni konkkaan ja äiti oli työtön, ja siksi talo piti myydä. Elina näki että Mikan kanssa tuli joku vieras tyttö. Tuuli heitti nuotiosta kirvelevää savua päin näköä. Sydän valahti, posket kalpenivat. Elina räpytteli silmiään, hammasta purren, kyyneliä pidätellen, Marian kättä puristaen. Kasettimankassa lauloi Eppu Normaali murheellisten laulujen maasta.
* * *
Tietolähteitä:
Pitäjänkartasto (Kansallisarkisto)
Vanhat peruskartat (MML)
Heikki Rantatupa historialliset kartat -sivusto (Jyväskylän yliopisto)
Luce Irigaray ja mimeesi tieteellisenä menetelmänä
Tiina Piilolan väitöskirja ”Kalevalan naiset ja tiedon yöpuoli” inspiroivana esimerkkinä mimeettisen leikin ja tarinankerronnan hyödyntämisestä kirjallisuuden tutkimuksessa