Katsoa saa, muttei kävellä. Minut on tuomittu kakkosluokan kansalaiseksi aivan kotini nurkilla, ja kulkuani henkisellä reviirilläni rajoitetaan törkeästi. Edessä leviävässä laaksossa golffarit viettävät aurinkoista iltapäivää harrastuksensa parissa. Kesällä tämä kenttä on heidän valtakuntaansa, ja kieltokyltit ohjaavat muut ulkoilijat kiertoreiteille.
Hammasta purressani aprikoin, miten tämä maisema ja sen asukkaat ovat mahtaneet muuttua aikojen kuluessa. Ympäröiviä mäkiä ja notkoja kolutessani olen löytänyt jos jonkinlaisia jälkiä lähihistoriasta, aina kivilouhimoista metsälaidunten piikkilanka-aitoihin. Hieman jo hymyilyttää, kun kuvittelen touhukkaiden pelaajien tilalle tyytyväisinä märehtiviä lehmiä.
Virtuaalinen tutkimusretki maanmittauslaitoksen ja arkistolaitoksen karttapalveluihin sekä Jyväskylän kaupungin historiikkiin valottaa, että vuonna 1992 olisin tältä paikalta katsellut juuri valmistunutta golfkenttää tekolampineen. Vuonna 1983 alue oli pääasiassa viljeltyä peltoa, vaikka ensimmäisille puttaajille oli jo tuolloin raivattu pieni viheriö. Silloin olisin voinut astella laakson halki viljanoraita varoen. Pitäjänkartta 1800-luvun puolivälistä paljastaa, että laakson takana kohoavan kumpareen päällä on sijainnut Talasniemen talo, jota ympäröivät aukeat niityt ja halmeet. On hauska miettiä, millaista väkeä talossa asui ja millaista heidän elämänsä oli. Ovatkohan kentän laitamilta löytämäni särmäkuismat, niittynätkelmät ja nurmitädykkeet peräisin noilta ajoilta? Entä oliko täällä pelkkiä metsiä ja kallioita ennen Jyvässeudun asuttamista? Sen tiedän, että Muinais-Päijänne olisi loiskinut nilkoissani 6 900 vuotta sitten ja kymmenen tuhatta vuotta sitten olisin hukkunut Ancylusjärven aaltoihin.
Nyt seison tukevasti Sippuvuoren rinteeseen kasatulla maankaatopaikalla ja koen, että yksilönvapauttani on loukattu. Vapaan harhailun periaatteeseen nojautuva seikkailuni lähiluonnossa on törmännyt turvallisuuteen perustuvaan liikkumiskieltoon.
Maisema muuttuu ajassa sekä fyysisesti että kokemuksellisesti. Meillä ihmisillä on valtava vaikutus ympäristöömme, vaikka aina emme tätä hahmota. Vastavuoroisesti luonto vaikuttaa meihin vaivihkaa, elämysten ja kokemusten kautta. Luontosuhteiden kirjo heijastuu erilaisissa tavoissa tulkita ympäristöä ja asemaamme sen osana. Maisema, joka tuottaa harmia minulle, on golffarien ilon aihe ja kaupungin viheraluesuunnittelijoiden ylpeys. 1800-luvun maanviljelijälle tämä laakso oli kovalla työllä ansaitun elannon lähde. Luonto muovautuu maankäytön mukaan, ja maankäytöstä päättävät maanomistajat. Maisemaa, jossa muutokset konkretisoituvat, ei sen sijaan omista kukaan. Siksi se kuuluu meille kaikille.
Maisemaan voi perehtyä: siitä voi etsiä historiallisia kerrostumia ja niihin liittyviä tarinoita. Tässä blogissani pohdin suomalaisen maaseutumaiseman muutoksia ja niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tervetuloa mukaan tutkimusretkelle!