Maatalouden ympäristökorvaus korvaa viljelijöille ympäristön suojelemisen aiheuttamia kustannuksia ja tulonmenetyksiä. Korvauksen tehoa ja uskottavuutta vahvistaisi, jos se huomioisi myös saavutetut ympäristöhyödyt.
Maatalouden ympäristökorvaus, aiemmalta nimeltään ympäristötuki, kuuluu Suomessa normaaliin maatalouden harjoittamiseen. Siihen oikeuttavan sitoumuksen on tehnyt noin 85 % maatiloista, ja vielä suurempi osuus peltoalasta on korvauksen piirissä.
Rahamäärällisesti ympäristökorvaus on suurin julkinen panostus ympäristönsuojeluun Suomessa. Tämänvuotisessa valtion talousarviossa siihen on varattu noin 300 miljoonaa euroa. Osan korvauksesta rahoittaa EU.
Ympäristökorvaukseen sisältyy erilaisia toimenpiteitä, joiden ympäristöhyödyt vaihtelevat. Viimeisimmän, vuonna 2014 julkaistun seurantaraportin mukaan ympäristötuki on auttanut pienentämään pelloilta vesistöihin kulkeutuvaa ravinnekuormitusta. Sen sijaan tuki ei ole pysäyttänyt luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden avointen viljelemättömien alueiden katoamista. Paikallisia monimuotoisuushyötyjä tuella on toki saavutettu. Luonnonhoitopellot ja perinnebiotooppien hoito nousivat esiin monimuotoisuuden kannalta tärkeimpinä ympäristötuen toimenpiteinä.
Ympäristökorvauksen heikkouksiin kuuluu, että se ei huomioi suoraan ympäristöhyötyjä. Periaatteena on korvata viljelijälle ympäristön suojelemisesta aiheutuvia kustannuksia ja tulonmenetyksiä. Korvausta saa esimerkiksi viljelyn ja ravinteiden käytön suunnittelusta, orgaanisten aineiden kierrättämisestä, peltojen talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä, perinnebiotooppien hoidosta ja luonnonhoitopeltojen perustamisesta. Korvauksen määrään ei vaikuta se, paljonko ravinnehuuhtouma vähenee tai monimuotoisuus lisääntyy.
Korvausmallin ongelmallisuus konkretisoitui minulle tutkiessani luonnonhoitopeltoja. Suurin osa luonnonhoitopelloista on monivuotisilla nurmikasveilla kylvettyjä peltoja, joista viljelijä saa korvausta 100–120 euroa hehtaarilta alueesta riippuen. Osa näistä pelloista muistuttaa kasvillisuudeltaan viljeltyjä nurmia, kun taas toisilla kukoistaa rikas niittykasvillisuus. Joukkoon mahtuu luonnonhoitopeltoina hoidettuja entisiä laitumia, joilla kasvaa harvinaistuneita kasvilajeja kuten ketoneilikkaa, musta-apilaa ja kartioakankaalia. Silti kaikille lohkoille maksetaan sama korvaus, koska hoidon kustannus ja viljelijälle aiheutuva tulonmenetys on sama.
Mielestäni viljelijän kuuluu saada korvaus ympäristön hyväksi tehdystä työstä. Ympäristönhoidon hyödyt tulevat usein näkyviin viiveellä. Niittymäinen luonnonhoitopelto ei ole syntynyt pelkästään nykyviljelijän työn tuloksena, vaan sitä on muovannut myös aiempien sukupolvien toiminta.
Ympäristökorvauksen kustannustehokkuutta kuitenkin parantaisi, jos kustannusten ja tulonmenetysten ohella myös ympäristöhyödyt huomioitaisiin. Ympäristön kannalta parhaille kohteille voisi esimerkiksi maksaa korotettua tukea.
Korvauksen sitomisella ympäristöhyötyihin olisi useita etuja: Ensinnäkin se kannustaisi säilyttämään parhaat kohteet kuten kasvillisuudeltaan monimuotoisimmat luonnonhoitopellot hoidon piirissä. Toiseksi viljelijän huomio kiinnittyisi nykyistä enemmän ympäristön tilan parantamiseen tukiehtojen mekaanisen seuraamisen sijaan. Yksityiskohtaisia tukiehtoja voisi jopa karsia. Kolmanneksi ympäristökorvauksen hyödyt tulisivat näkyvämmiksi ja helpommiksi osoittaa myös veronmaksajille.
Miten ympäristöhyötyjen huomioiminen tehtäisiin käytännössä?
Ratkaisuja on monia. Olin itse mukana tutkimuksessa, jossa ympäristöhyötyihin perustuvaa ympäristökorvausta testattiin luonnonhoitopeltonurmilla. Ehdotetussa mallissa viljelijä saisi luonnonhoitopellosta korotettua tukea, jos sieltä löytyisi vaadittava määrä helposti tunnistettavia kasvilajeja, jotka indikoivat monimuotoista kasvillisuutta.
Valtaosa tutkimuksessa haastatelluista viljelijöistä suhtautui myönteisesti ehdotettuun korvausmalliin. Hallinnon ja valvonnan parissa työskentelevät virkamiehet olivat huomattavasti kriittisempiä. He pitivät monimuotoisuuden huomioivaa ympäristökorvausta vaikeana valvoa ja pelkäsivät sen lisäävän työtaakkaa.
En halua vähätellä korvausmallin haasteita. Ympäristökorvauksen maksaminen ympäristöhyötyjen perusteella olisi iso muutos sekä periaatteellisesti että käytännön tasolla. Uskon muutoksen olevan kuitenkin ennen pitkää edessä.
Uskottava ympäristökorvaus ei ole muodollisuus vaan tuottaa selkeästi osoitettavia hyötyjä: luonnon monimuotoisuuden suojelua, ravinnekuormituksen vähentämistä ja ilmastonmuutoksen ehkäisyä. Tätä tavoitetta edistäisi korvauksen sitominen nykyistä selvemmin saavutettuihin ympäristöhyötyihin.