Lähivuosikymmeninä neljääkymmentä prosenttia maailman hyönteislajeista uhkaa sukupuutto. Sen välttäminen vaatii perustavanlaatuisia muutoksia ruoantuotannossa.
Nelivuotias siskontyttö innostui viime kesänä tutkimaan hyönteisiä. Parasta olivat pienet yöperhoset, joita oli juuri sopivan helppo löytää ja pyydystää heinikosta, marjapensaista ja rakennusten ulkoseiniltä. Mikään ötökkä ei ollut liian pieni tai harmaa. Intoa ei vähentänyt sekään, että useimmat löydöistä jäivät nimeämättä.
Yhtä suurta kiinnostusta ympärillämme eläviä pikkuotuksia kohtaan tarvittaisiin meiltä aikuisilta. Juuri ilmestyneen tieteellisen katsausartikkelin mukaan neljääkymmentä prosenttia maailman hyönteislajeista uhkaa sukupuutto muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana. Joukkoon kuuluu paitsi kapeaan ekologiseen lokeroon erikoistuneita spesialistilajeja myös yleisiä ja elinvaatimuksiltaan joustavia lajeja.
Hyönteisryhmistä suurimmassa vaarassa ovat perhoset, pistiäiset ja lantakuoriaiset. Lisäksi vesiympäristöissä elävistä hyönteislajeista merkittävä osa on jo hävinnyt. Joistain hyönteisryhmistä kuten kaksisiipisistä tietoa on liian vähän, jotta vähenemistä pystyttäisiin kunnolla arvioimaan. Luultavasti menetämme valtavasti lajeja ennen kuin edes tiedämme niiden olevan olemassa.
Hyönteisten monimuotoisuuden katoamisen arvioidaan aiheuttavan katastrofaalisia seurauksia maapallon ekosysteemeille. Hyönteiset esimerkiksi pölyttävät kasveja, osallistuvat orgaanisen aineksen hajotukseen ja toimivat ravintona muille eläimille.
Tärkein syy hyönteislajiston supistumiseen ovat ruoantuotantoon liittyvät maankäytön muutokset. Siirtyminen perinteisestä maataloudesta panosintensiiviseen teknis-kemialliseen tuotantoon on koitunut monen lajin kohtaloksi.
Hyönteiskadon pysäyttäminen vaatiikin perustavanlaatuisia muutoksia ruoantuotannossa. Monokulttuurit on korvattava monimuotoisilla viljelyjärjestelmillä, jolloin myös torjunta-aineiden käyttöä voidaan vähentää. Puoliluonnontilaisia elinympäristöjä kuten pientareita, avo-ojia, niittylaikkuja ja luonnonlaitumia on lisättävä.
Muutokseen tarvitaan paitsi ruoantuottajia myös koko muuta yhteiskuntaa – poliitikkoja, yrityksiä, kuluttajia ja kansalaisia. Viime aikoina ilmastonmuutoksen hillitseminen on lyönyt läpi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Milloin havahdumme yhtä laajasti luonnon monimuotoisuuden katoamiseen? Kiinnostummeko itsellemme vieraista mutta elintärkeistä luontokappaleista ennen kuin ekosysteemien toiminta rapistuu pysyvästi?