Kun toimittaja Jani Kaaro kirjoitti kauan sitten Tiede-lehteen jutun muurahaisten evoluution tutkimisesta, haastateltu professori totesi pitävänsä valmista juttua ”nuortenlehtitasoisena”. Kaaroa asia mietitytti. Oliko teksti liian populaari?
Vapauttava tuomio tuli, kun eräs tutkijoista antoi palautetta:
”Äitini ymmärsi jutun luettuaan ensi kertaa, mitä oikeastaan teen!”
Kun nyt soitin Kaarolle varmistaakseni tarinan, hän huomautti, että Tiede-lehden lukijoista aika iso osa on nuoria, joten professori oli tavallaan oikeassa. Kaaro otti lehden lukijakunnan huomioon kirjoittaessaan.
Nyt hän toteuttaa tätä periaatetta kirjoittamalla Rapport-verkkolehteen aiheista, jota lukijat jo etukäteen suostuvat rahoittamaan. Ilmestymässä on hänen juttunsa tiedevilpistä.
Lukijan mielenkiinnon säilyttäminen on kaikkien ammattikirjoittajien haaste. Ettei lukija vain jättäisi juttua kesken? Miten alusta saa tarpeeksi houkuttelevan? Toimitus miettii samalla tavalla avausaukeamaa, visualisti avauskuvaa ja jutun käsittelijä ingressiä ja otsikkoa.
Juttuihin sirotellaan toimituksissa myös muita tarttumakohtia, ”entreepointteja”, kuten Suomen Luonnon taannoinen toimituspäällikkö Juha Honkonen niitä nimitti. Nostoja, väliotsikoita, grafiikkaa.
Ne eivät auta, jos juttu on kirjoitettu kovin suppeasta näkökulmasta.
Aika usein oma tutkimusaihe on sellaisenaan median näkökulmasta liian kapea, vaikka tutkijalle kyse on kiinnostavasta, koko oman maailman täyttävästä asiasta.
Siksi sana popularisointi ei oikein nykyisin kelpaa, vaan on alettu puhua tiedekirjoittamisesta.
On rajattava eri tavalla, jotta lukija, äiti tai Pihtiputaan mummo kiinnostuisi. #muutos-verkkolehden kurssilla juuri tämä vaihe tuntui askarruttavan monia: miten mennä tutun ulkopuolelle, jos kerran päätarinassa ”voisi olla toimituksen mielestä hiukan tuostakin”.
”Tämähän menee aivan uusiksi… miten ehdin perehtyä tuohon”, kuului eräs kommentti.
Yllätyin, sillä tuollaiset pikku syrjähypyt onnistuvat tiedekirjoittajalta tavallisesti aika vaivattomasti, tai sitten välttämättömällä vaivalla. Ne ovat ehkä tulleet juttua tehtäessä jo valmiiksi vastaan. Jo googlaamalla pääsee pitkälle.
Muistui mieleen yksi tutkijan ja toimittajan ajattelutavan ero: toimittaja tai tiedekirjoittaja on pinnallisempi eläin. Hän osaa saalistaa juttua laajentavan aiheen esimerkit ja uudet tiedot aika ekonomisesti. Eikä jutusta sittenkään tule liian populaari.
Tiedekirjoittaja on kuitenkin vaarassa jämähtää omiin lokeroihinsa, kirjoitusmaneereihinsa ja liiankin taloudelliseen kirjoittamisen tapaan. Itse huomasin muutos-kurssin avauksen jälkeen kirjoittavani enemmän dialogia teksteihini kun kollega kurssilla kertoi, miten se keventää tekstiä.
Antti Halkka