Pölyttäjien väheneminen uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja ruoan tuotantoa. Suomen tilanteesta tiedetään toistaiseksi vähän.
Kun rypsi aloitti kukintansa Uudellamaalla juhannuksen jälkeen, minulle koitti kesän kiireisin aika. Kahden maastotyöntekijän kanssa kierrämme rypsipelloilla ympäri maakuntaa ja seuraamme pölyttäjien vierailuja rypsin kukilla. Tavoitteena on selvittää, kuinka ympäröivä maisema ja viljelymenetelmät vaikuttavat rypsin pölyttäjiin ja pölytykseen.
Rypsillä yksittäinen kasviyksilö ei pölytä kunnolla itseään, vaan runsas ja laadukas sato vaatii ristipölytyksen. Sitä tekevät sekä tuuli että hyönteiset. Tarhamehiläisten avulla rypsin satoa voidaan nostaa 15–30 %. Tarhamehiläisiä on kuitenkin aivan liian vähän peltojen pölytystarpeeseen nähden, joten paljon jää riippumaan luonnonvaraisista pölyttäjistä.
Viime viikkojen aikana olen nähnyt rypsin kukilla touhuamassa kimalaisia, erakkomehiläisiä ja muita pistiäisiä, kukkakärpäsiä, muita kärpäsiä, sääskiä ja perhosia. Periaatteessa mikä vain kukilla vieraileva eläin voi kuljettaa siitepölyhiukkasia kukasta ja kasvista toiseen.
Kansainvälisen IPBES (Intergovernmental Platform on Biodiversity and Ecosystem Services) -paneelin julkaiseman raportin mukaan luonnonvaraisten pölyttäjien monimuotoisuus ja runsaus ovat vähentyneet ainakin läntisessä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tiedon puute vaikeuttaa tilanteen arvioimista muualla, myös Suomessa. Pölyttäjäkantojen muutosten seuraamiseksi tarvittaisiin pitkäaikaisia seurantatutkimuksia.
Pölyttäjien väheneminen vaikuttaa väistämättä ruoan tuotantoon. Suomalaisista viljelykasveista hyönteispölytteisiä ovat rypsin ohella muun muassa rapsi, härkäpapu, kumina, tattari, marjat ja hedelmät. Maailmanlaajuisesti yli kolme neljäsosaa viljelykasveista on riippuvaisia tai hyötyy hyönteispölytyksestä.
Kun keväällä soittelin rypsinviljelijöille ja pyysin lupaa tehdä tutkimusta heidän pelloillaan, kukaan ei kieltäytynyt. Moni mainitsi pitävänsä tutkimusaihetta tärkeänä. Jotkut kertoivat ihmetelleensä pölyttäjien vähäisyyttä omilla pelloillaan tai alkoivat muistella 1980-luvun suuria rypsisatoja, joista nykyviljelijät vain haaveilevat.
Agroekologille hyönteispölytys onkin kiitollinen tutkimusaihe, sillä se korostaa maatalouden ja ympäristönsuojelun yhteisiä tavoitteita. Huoli pölyttäjistä ja halu parantaa pölytystä yhdistävät ihmisiä. Samassa veneessä kaikki lopulta ovat.