Tehokas maatalous ei perustu pinta-alakohtaisen sadon maksimointiin vaan tarvittavan ruokamäärän tuottamiseen mahdollisimman pienin uhrauksin. Pitkällä aikavälillä vain ekologinen voi olla tehokasta.
Tehomaatalous on harhaanjohtava sana. Sillä tarkoitetaan viljelyä, jossa pinta-alakohtainen sato pyritään maksimoimaan käyttämällä kauempaa tuotavia teollisia tuotantopanoksia: epäorgaanisia lannoitteita, torjunta-aineita, koneita ja korkeasatoisiksi jalostettuja kasvilajikkeita. Sana johtaa harhaan antaessaan ymmärtää, että juuri tällainen maatalous olisi tehokasta. Tehomaatalous hyödyntää kyllä tehokkaasti viljelyalaa mutta tuhlailee samalla muita luonnonvaroja kuten energiaa, ravinteita ja vettä.
Tehomaataloutta ei kannata tavoitella mutta tehokasta maataloutta kannattaa. Tehokkuutta on, että ihmiskunnan tarvitsema ruoka tuotetaan mahdollisimman pienin uhrauksin. Se tarkoittaa mahdollisimman niukkaa luonnonvarojen käyttöä ja vähäisiä ympäristöhaittoja ruokakiloa kohti.
Juuri nyt kuuma aihe maataloustutkimuksessa on ekologinen tehostaminen (engl. ecological intensification). Ajatuksena on, että monimuotoisuutta lisäämällä ja ekosysteemipalveluita hyödyntämällä voidaan vähentää teollisten tuotantopanosten käyttöä viljelyssä ilman satojen pienentymistä.
Tärkein ekologisen tehostamisen tapa on viljelyn monipuolistaminen. Viljelykierron lisäksi monimuotoisuutta lisää sekaviljely, jossa samalla pellolla viljellään samaan aikaan useampaa kasvia seoksena, riveissä tai päällekkäin. Viljelykasvit valitaan siten, että ne hyödyntävät valon, veden ja ravinteet tehokkaasti ja kilpailevat keskenään mahdollisimman vähän. Erilaisia kasveja käytetään myös palvelemaan toisiaan. Yksi kasvilaji voi esimerkiksi sitoa typpeä ilmasta maahan ja toinen toimia tukena tai suojana samalla kun molemmat hillitsevät toistensa tuholaisten ja tautien leviämistä. Lukuisten ympäristöhyötyjen lisäksi sekaviljely tuottaa usein myös suuremman sadon kuin yhden kasvilajin viljely.
Ekologinen tehostaminen voi onnistua myös yksinkertaisesti jättämällä osa pellosta pois viljelystä. Viljelemättömät alueet runsastuttavat ekosysteemipalveluita tuottavia eliöitä kuten pölyttäjiä ja tuholaisten luontaisia vihollisia. Englannissa tehdyssä tutkimuksessa vehnän ja rapsin peltokohtaiset sadot pysyivät ennallaan, kun peltojen huonotuottoiset reunaosat jätettiin viljelemättä. Tämä selittyi sillä, että satojen kasvu peltojen viljellyissä osissa kompensoi viljelyalan pienenemisen. Härkäpavulla peltojen kokonaissadot jopa nousivat.
Korkea sato tässä ja nyt on tärkeä osa tehokkuutta. Ekologisessa tehostamisessa hyviä satoja rakennetaan kuitenkin pidemmällä aikajänteellä. Tämän päivän korkean sadon hintana ei saa olla ekosysteemien toiminnan rapautuminen, joka johtaa satojen pienenemiseen lasten ja lastenlasten eläessä. Ekosysteemien tuottokyky on säilytettävä, vaikka se vaatisi tyytymistä pienempään satoon.
Tehomaatalouden korkeiden satojen taustalla on vuosikymmenten tutkimus- ja kehitystyö. Vastaavasti ekologisesti tehokas maatalous vaatii pitkäjänteistä tutkimusta, sopivien viljelyteknologioiden kehittämistä ja kasvilajikkeiden jalostusta. Perusta on loistava ja näytöt lupaavia mutta työ vasta alussa.