”Pakkosuojelu on menneen aikakauden jäänne.”, lausui metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso, kun soidensuojelun täydennysohjelma vapaaehtoistettiin ja käytännössä pysäytettiin vuonna 2014. Pakkosuojelulla Kalajokilaakso ja muut vapaaehtoistamista puoltaneet tahot tarkoittanevat luonnonsuojelua, joka runnotaan läpi maanomistajan mielipidettä kyselemättä. Halusitpa tai et, niin nyt maallesi perustetaan luonnonsuojelualue.
Luonnonsuojelulaki mahdollistaa maan pakkolunastuksen luonnonsuojelutarkoituksiin. Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta taas sallii maan pakkolunastuksen aina, kun ”yleinen tarve sitä vaatii”. Viime vuosina yleinen tarve on vaatinut pakkolunastuksia ennen muuta esimerkiksi maanteitä, ydinvoimaloita ja kaivoksia varten. Vuonna 2013 tehtiin 711 pakkolunastusta, joista 2,5 prosenttia luonnonsuojelun tähden. Peräti yli 70 prosenttia lunastuksista tehtiin maanteitä varten.
Vuonna 2013 luonnonsuojelun osuus maan pakkolunastuksista oli 2,5 prosenttia. Lunastuksista yli 70 prosenttia tehtiin maanteitä varten ja 25 prosenttia muita tarkoituksia varten. Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-7536166
”Pakkosuojelu” on yleinen pilkkanimitys sellaiselle luonnonsuojelulle, joka tehdään vastoin maanomistajan tahtoa pakkolunastuksen avulla. Usein pakkosuojelu-termiä käytetään kuitenkin myös silloin, kun suojelu on tehty pakkolunastusmenettelyllä, mutta hyvässä yhteisymmärryksessä maanomistajan kanssa. Pelkkä menettelytapa näyttää siis oikeuttavan pakkosuojelu-termin käyttöön. Herääkin kysymys, eikö siis pitäisi puhua myös esimerkiksi ”pakkomaanteistä” tai ”pakkokaivoksista”.
Laki määrää, että pakkolunastettu maa on korvattava omistajalleen täysimääräisesti. Käytännössä pakkosuojelu mahdollistaakin maanomistajalle varsin paljon vapauksia. Ensiksi, suojeltavan palstan maanomistaja saa päättää, pitääkö hän maapalstan omistuksen itsellään vai luovuttaako sen valtiolle.
Toiseksi, maanomistaja saa päättää, ottaako korvauksen vastaan rahana vai vaihtomaana. Mikäli maanomistaja haluaa korvauksen rahana, kilahtaa hänen tililleen rahasumma, joka kattaa suojeltavan palstan maa-alan ja puuston arvon. Summa määräytyy markkinahinnan perusteella. Jos taas maanomistaja haluaa korvauksen vaihtomaana, hän saa omakseen vastaavan maapalstan valtion maata. Mikäli vaihtomaan arvo ei täysin kohtaa lunastetun palstan arvoa, korvataan erotus rahana.
Kolmanneksi, maanomistaja voi jatkaa metsästystä maallaan, mikäli se ei tärvele suojelun tarkoitusta. Näin ollen vesilintujen suojelualueella sorsastus on kiellettyä, mutta supikoiran ja minkin pyytäminen todennäköisesti sallittua. Samoin monet jokamiehen oikeudet pätevät myös suojelualueilla. Marjoja ja sieniä saa poimia, retkeily on sallittua.
Käytännössä suojelu estää siis ennen kaikkea sellaiset toimet, jotka muokkaavat luontoa voimakkaasti. Esimerkiksi hakkuut, ojitukset ja rakentaminen ovat tavallisesti pannassa.
Maanomistajan voi olla hyvin vaikea muuttaa avosuota rahaksi. Turvetuotanto tai pelloksi raivaaminen eivät läheskään aina ole varteenotettavia vaihtoehtoja. Tällöin suojelu voi olla maanomistajalle jopa ainoa keino tienata maapalstallaan.
Joissain pakkosuojeluksi leimatuissa tapauksissa luonnonsuojelu voi itse asiassa olla maanomistajalle paras tai jopa ainoa keino tienata. Soidensuojelun täydennysohjelma vapaaehtoistettiin vedoten vastakkainasettelun välttämiseen maanomistajien ja luonnonsuojelun välillä. Ohjelmassa olisi suojeltu paljolti puuttomia soita, joiden muuttaminen rahaksi muulla keinoin kuin suojelemalla on usein mahdotonta. Kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus sitten niisti ison osan luonnonsuojeluvaroista, jäivät puuttomien soiden maanomistajat nuolemaan näppejään. Vapaaehtoinen soidensuojelu ei tehnytkään heitä autuaaksi.