Viime viikolla Etelä-Suomen Sanomat uutisoi kiljuhanhesta, joka viihtyy yhdessä valkoposkihanhien kanssa Pikku-Vesijärven puistossa Lahdessa. Tämä kiljuhanhi on tarha-alkuperää, ja karannut Kiljuhanhen Ystävät ry:n ylläpitämältä lintutarhalta Hämeenkoskelta jo vuonna 2013.
Hämmästyttävää oli, että jutussa todettiin vain että kiljuhanhia ei Suomessa enää pesi, ja että hanhia on yritetty pelastaa tarhaamalla. Tarhaus ei ole kuulunut Suomessa kiljuhanhien suojeluun kohta pariinkymmeneen vuoteen. Pääosa kiljuhanhen suojelusta ei siis ole ollut tarhausta ja istutusta, kuten #muutos-lehteen kirjoittamassani jutussa kerroin.
Koska Lahden kiljuhanhi on tarhakarkulainen, se tulisi pyydystää pois luonnosta pikimmiten. Alla kerron miksi.
Kiljuhanhien tarhaus on osoittautunut ongelmalliseksi, ja siksi WWF:n kiljuhanhityöryhmä luopuikin kaikista kiljuhanhien tarhaus- ja istutusoperaatioista, vaikka työryhmän alkuvuosina kiljuhanhien tarhaus ja istutus olivat keskeisessä roolissa. Ruotsissa kiljuhanhien istutus oli alkanut jo aikaisemmin, ja ensimmäiset tarhalinnut saatiin Suomeen Hailuodon tarhalle Ruotsista vuonna 1986. Hailuodon lisäksi perustettiin toinen tarha Hämeenkoskelle muutama vuosi myöhemmin.
Tarhauksesta luovuttiin, kun kiljuhanhien perimää alettiin tarkemmin ymmärtää 1990-luvun lopussa. Oulun Yliopistossa työskennelleen FT Minna Ruokosen tutkimuksissa kävi ilmi, että istutuksissa käytettävät tarhalinnut eivät perimältään vastaa Pohjoismaista luonnonkantaa.
Ruokosen tutkimuksen päätavoite oli vertailla kiljuhanhien perimää lajin levinneisyysalueen eri osissa, jotta tiedettäisiin ovatko hanhet perimältään samanlaisia. Jos ne olisivat, Pohjolan kantaa voitaisiin huoletta täydentää vaikka Venäläisillä istukaslinnuilla.
Kävi ilmi, että Venäjällä pesivät itäiset sekä läntiset kiljuhanhet olivat sukupolvien saatossa eriytyneet toisistaan omiksi perimältään erilaisiksi kannoikseen. Lisäksi selvisi, että Pohjoismaiset kiljuhanhet poikkeavat Venäläisistä linnuista, ja muodostavat siten oman ainutlaatuisen pesimäkantansa.
Perimän monimuotoisuuden lisäksi tiedetään, että kaikki kolme kantaa muuttavat talvehtimaan eri alueille: itäiset kiljukkaat talvehtivat Kiinassa, Länsi-Venäjän linnut Lähi-idässä ja Pohjolan linnut pääasiassa Kreikassa. Näillä perusteilla kolmea kiljuhanhikantaa tulisi siis suojella omina erillisinä yksiköinään, Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n ohjeistuksen mukaisesti.
Ruokosen tutkimuksen yllättävin tulos oli kuitenkin se, että istutuksiin käytettävät tarhalinnut Hailuodossa, Hämeenkoskella ja Ruotsissa olivat risteytyneet tundrahanhen ja merihanhen kanssa. Tarhausta aloitettaessa kantalinnut olivat alkujaan peräisin eri lintutarhoilta Euroopasta, ja risteytymiset olivat tapahtuneet näillä tarhoilla. Koska risteymälintujen jälkeläiset eivät sovellu istutukseen, kiljuhanhityöryhmä päätti lopettaa tarhauksen ja istutukset vuonna 1998.
Kiljuhanhitarhoja oli Suomessa kaksi, Hailuodossa ja Hämeenkoskella. Hailuodon tarha lopetti toimintansa vuonna 2000, mutta Hämeenkosken tarha jatkaa toimintaansa edelleen. Hämeenkosken tarhaa ylläpitää Kiljuhanhen Ystävät ry, jonka tavoitteena on jatkaa kiljuhanhi-istutuksia Suomessa Ympäristöministeriön ja kiljuhanhen suojelusuunnitelman ohjeistuksen vastaisesti. Yhdistys onkin tehnyt laittomia istutuksia Suomeen, ja niistä on käyty jopa käräjöillä.
Kiljuhanhen Ystävät- yhdistys sai alkunsa, kun WWF:n työryhmä yhdessä Ympäristöministeriön kanssa lopetti kiljuhanhen istutukset. Pieni vähemmistö työryhmästä koki päätöksen vääräksi, eikä tuntunut ymmärtävän risteymälintujen aiheuttamaa uhkaa luonnonkannalle.
Jos villit linnut alkaisivat lisääntyä tarhalta peräisin olevien risteymälintujen kanssa, se saattaisi johtaa koko Pohjolan kannan rapautumiseen. Villit kiljuhanhet ja risteytyneet tarhalinnut toki ulkoapäin näytävät samanlaisilta, koska ensinnäkin tarhalintujen risteytyminen on tapahtunut monta sukupolvea sitten, ja toiseksi koska tundrahanhi ja kiljuhanhi ovat hyvin samannäköisiä. Tilannetta voisi vaikka verrata esimerkiksi metsojen risteytymiseen korpimetsojen, eli metson ja teeren risteymien kanssa, sillä erotuksella että korpimetsot ja metsot eroavat toisistaan paitsi perinnöllisesti, myös ulkonäöltänsä.
Kiljuhanhia ehdittiin istuttaa Suomeen yhteensä 143 yksilöä vuosina 1989-1997. Istutuksen onnistuivat kuitenkin huonosti, sillä pelottomat linnut joutuivat todennäköisesti petojen saaliiksi. Kaikkiaan istutetuista linnuista Lappiin palasi vain alle kymmenen lintua, eikä niistä muodostunut pysyvää kantaa.
Ruotsissa tilanne on nykyään kuitenkin toinen. Istutukset aloitettiin jo 1981, ja nykyään istukaskanta käsittää nelisenkymmentä pesivää paria. Alkuperäinen istutuskanta oli siis samaa alkuperää kuin Suomenkin istutuskanta tundrahanhi- ja merihanhiristeymineen, saatiinhan linnut Suomeen Ruotsista.
Vuonna 2010 Ruotsi aloitti uudet istutukset käyttäen villejä Länsi-Venäjältä peräisin olevia kiljuhanhia. Nuorien kiljuhanhien keinoemoina käytettiin kuitenkin valkoposkihanhia, jotka opettivat istukashanhille uuden turvallisemman muuttoreitin Länsi-Eurooppaan. Ruotsin linnut muuttavat Tanskan ja Saksan kautta talvehtimaan Hollantiin. Aiemmat kiljuhanhihavainnot Länsi-Euroopasta ovat satunnaisia, joten Ruotsin istukaslinnut ovat paitsi perimältään myös käyttäytymiseltään ihmisen tekemä luomus.
Tundrahanhi- ja merihanhiristeymien, sekä keinotekoisten muuttoreittien lisäksi Ruotsin istukaskannan ongelmaksi on muodostunut myös poikasten leimaantuminen valkoposkihanhiin. Leimautumisen johdosta kiljuhanhet ovat risteytyneet myös valkoposkien kanssa.
Toisin kuin kiljuhanhen ja tundrahanhen sukupolvia sitten tapahtuneet risteymät, valkoposki-kiljuhanhet eivät jää huomaamatta. Ruotsin lajihavaintojen tietokantaan, ArtPortaleniin on tallennettu 177 kuvaa kiljuhanhien ja valkoposkihanhien risteymistä, jotka näyttävät esimerkiksi tältä tai tältä.
Havaintoja valkoposki-kiljuhanhista on kertynyt muhkeat 881 kappaletta yli kahdestatuhannesta yksilöstä, tosin näistä osa todennäköisesti koskee samoja lintuja. Yhtä kaikki, valkoposkiristeymien määrät eivät ole vähäisiä. Ensimmäiset risteymät havaittiin jo vuonna 1991, tosin alkuvuosina havaintoja tehtiin vain muutamia. Käänne tapahtui vuonna 2004, jolloin risteymien määrä lähti jyrkkään nousuun. Viimeisen kymmenen vuoden aikana (2006-2015) risteymähavaintoja on tehty keskimäärin 75 kappaletta vuodessa. Tälle vuodelle niitä on kertynyt 39 kappaletta.
Näistä ongelmista huolimatta Ruotsi ja suomalainen Kiljuhanhen ystävät ry haluaa jatkaa kiljuhanhien istuttamista. Kun lajien suojelun resurssit ovat muutenkin vähäiset, on todella sääli, että osa työstä valuu hukkaan, ja epätoivossa tartutaan vieläpä keinoihin, jotka ovat kiljuhanhen suojelulle enemmän haitaksi.