Tämä kevät on jatkanut kiljuhanhien viimeaikaista voittokulkua. WWF:n kiljuhanhityöryhmä havaitsi Perämeren levähdysalueella Siikajoella kevätmuuton aikana suurimman määrän kiljuhanhia 50 vuoteen, kun tarkkailijat ynnäsivät yhteensä 105 yksilön pysähtyneen alueella. Ennätyksiä on rikottu myös talvehtimisalueille Kreikassa, sekä levähdysalueilla Unkarissa ja Norjassa.
Tämä oli 32. kevät kun kiljuhanhien muuttoa tarkkailtiin Perämerellä. WWF:n kiljuhanhityöryhmän tarkkailijat aloittivat työnsä Perämerellä ennen vappua, ja viimeiset hanhet havaittiin 14. toukokuuta.

Tarkkailuhistorin pohjalukemat laskettiin nekin varsin äskettäin, vuonna 2004. Tällöin Perämerellä havaittiin vaivaiset 6 kiljuhanhea. Tuolloin lajin tulevaisuus näytti synkältä, vaikka tiedossa oli, että kaikki hanhet eivät välttämättä pysähdy Perämerellä joka vuosi. Tuntuu kuitenkin lähes ihmeeltä että hanhet ovat runsastuneet näin nopeasti.
Nyt kiljukkaat ovat siirtyneet pesimäalueille tunturiin.
Toukokuu oli ennätyslämmin Pohjois-Norjassa, kolmanneksi lämpimin sitten vuoden 1900. Lumet sulivat nopeasti Suomenkin puolella. Metsähallituksen Petri Piisilä tarkkaili kiljuhanhia Tenojokivarressa toukokuun alkupuoliskon, ja hän raportoi lumien pääosin sulaneen tunturista jo toukokuun ensimmäisellä viikolla. Petri havaitsi neljä kiljuhanhea vain yhtenä päivänä. Enemmistö nähdyistä hanhista oli metsähanhia. Hän kertoi hanhien lentäneen päiväksi tunturiin pesimäpaikkoja tarkastamaan, ja palanneen jokivarren pelloille ruokailemaan ja yöpymään. Toisaalta tällä viikolla Lapissa koettiin takatalvi, joka on huono juttu monien lintujen pesinnöille. Mitenköhän kiljuhanhien pesinnöille on käynyt?
Työryhmämme tekee yhteistyötä norjalaisten kanssa, ja kiljuhanhien pesimäalueita tarkkaillaan rajan molemmin puolin. Linnut kun eivät valtioiden rajoista piittaa. Norjassa tärkein pesimäalue on aktiivisessa seurannassa. Suomen puolelta tunnetaan kuitenkin vain vanhat pesimäalueet 90-luvulta. Vapaaehtoiset ja Suomen ympäristökeskuksen kartoittajat inventoivat näitä vanhoja pesimäalueita juuri näinä päivinä. Viimeisestä pesinnästä on 20 vuotta, mutta todennäköistä on, että hanhet palaavat juuri näille samoille alueille. Jos kiljuhanhet runsastuvat edelleen, paluu tuntuu olevan vain ajan kysymys. Jännittävää.
Löytyyköhän kiljukkaiden pesintä Suomesta jo tänä kesänä?