Matkareittini Koillis-Grönlantiin kulkee Islannin kautta. Pakkaudumme Akureyrissä, Pohjois-Islannissa pikkukoneeseen, jossa kulkevat asemalle myös posti ja tuoreet ruokatarpeet. Lähtö viivästyy muutaman tunnin huonon sään takia.
Odotan malttamattomana pääsyä tutkimusasemalle Zackenbergiin, sillä olen kuullut, että kesäkuu on ollut hyvin lämmin ja lumet ovat sulaneet ennätysvauhtia. Pian lumen sulamisen jälkeen ensimmäiset kukat, kuten sinirikot, tundrapajut ja lapinvuokot avaavat nuppunsa. Tällöin myös hyönteiset ovat jo liikenteessä. Tuntuu, että minun pitäisi jo olla paikalla.
Lentomatka asemalle tarjoaa upeat maisemat Grönlannin rannikolla: lumisia vuoria joilta valuu alas jäätiköitä, ja turkoosinvärisiä vedenalaisia jäävuoria. Jääpeite on hyvin rikkonainen, kuin tilkkutäkki, jossa vuorottelevat avovesi, valkoinen kiintojää, rikkonainen ajojää ja erilevyiset railot. Välillä jää on kuin hienoa pitsiä, välillä taas suuret jäälautat pilkuttavat syvänsinisen meren.
Mietin voikohan jään iän kertoa sen ulkonäön perusteella. Juuri ennen lähtöä luin tutkimuksesta, jossa raportoitiin vanhan merijään vähentyneen Grönlannin ja Pohjois-Amerikan arktisilla alueilla. Vanhalla jäällä tarkoitetaan vuosia vanhaa jäätä, joka ei ole ehtinyt sulaa lyhyen arktisen kesän aikana, ennen kuin meri taas jäätyy uudelleen syksyllä. Ilmastonmuutoksen seurauksena enemmän ja enemmän arktisesta merijäästä sulaa joka kesä. Tästä vuodesta povataankin mittaushistorian ensimmäistä jäätöntä syksyä tälle merialueelle. Pian ei suomalaisia jäänmurtajia tarvita arktiksella, sillä öljynporaajat pääsevät sinne ilman apuakin. En voi olla ajattelematta näitä synkkiä ja pelottavia tulevaisuudennäkymiä. Sanonnan mukaan kauneus on katoavaista, mutta toivottavasti se ei päde tässä yhteydessä.
Laskeudumme Ittoqqortoormiitissa reilun parin tunnin lennon jälkeen tankkaamaan koneen, jotta polttoaine riittäisi myös paluulennolle. Maisemat loppumatkalla ovat ihmeen talviset, vaikka Zackenbergiin on tullut kesä.
Koneen saapuminen on pieni sosiaalinen tapahtuma. Osa ihmisistä lähtee kotiin ja uusia saapuu tilalle. Vaihdetaan kuulumiset ja tervehditään vanhoja ja uusia tuttuja. Loppuilta kuluu tavaroiden purkamisessa ja välttämättömässä turvallisuuskoulutuksessa. Koulutus on kaikille sama, vaikka olisi käynyt asemalla monta kertaa.
Opettelemme videolta tulkitsemaan jääkarhujen käyttäytymistä. Utelias karhu nuuskii ilmaa, nousee takajaloilleen ja voi kiertää tuulen alapuolelle saadakseen hajun vastaantulijasta. Näille karhuille huudellaan, ja kerrotaan että ollaan ihmisiksi. Jos karhu tuntee olonsa uhatuksi, vaikka pienten pentujen takia, se heiluttelee päätään ja voi tehdä lyhyitä valehyökkäyksiä. Tässä tilanteessa poistutaan paikalta rauhallisesti ja aikailematta, karhua silmällä pitäen. Vain harvoin jääkarhu on siis vaarallinen ihmiselle, usein vain utelias tai yllätettynä pelokas. Vaarallisimmillaan karhu on nälkiintyneenä, jolloin se näkee ihmisenkin pelastuksena nälkäkuolemalta. Tällöin karhu jolkottaa määrätietoisesti kohti, pää alhaalla, katse saaliiseen nauliutuneena, suu auki ja korvat höröllään.
Näiden kohtaamisten varalta harjoittelemme ampumista ja kannamme maastossa mukana starttipistoolia ja kivääriä. Tehokkain keino on kuitenkin tarkkailla ympäristöä ja pysyä valppaana, ja poistua ajoissa tieltä tai tehdä itsensä näkyväksi karhulle. Useimmiten onneksi karhu pakenee ihmistä, joko hajun tai starttipistoolin kovan pamauksen seurauksena.
Minä en ole jääkarhua ikinä nähnyt, vaikka tämä on kolmas reissuni Grönlantiin. Kohtaamiset karhujen kanssa ovat kuitenkin lisääntyneet hupenevan merijään seurauksena. Yleensä karhut viettävät aikansa jäällä, hylkeitä saalistaen, ja ovat luonnostaan sopeutuneet tankkaamaan keväällä ruokaa vähäjäisiä ja laihoja kesäkuukausia varten. Jääkarhut ovat ennenkaikkea merinisäkkäitä, toisin kuin muut karhut. Tuoreen kanadalaistutkimuksen mukaan ne voivat uida huimia matkoja tavoittaakseen ahtojäät. Vuosina 2007–2012 gps-pannoilla varustetut karhut olivat uineet keskimäärin jopa 92 kilometriä, ja käyttivät tähän reilut kolme päivää. Ennätysuimari oli kauhonut yli 400 kilometriä vain yhdeksässä päivässä. Hurja matka! Toivottavasti perillä tämä karhu palkittiin lihavilla hyljevesillä.