Viikko Zackenbergin tutkimusasemalla on kulunut kuin huomaamatta. Kun saavuin, alkukesän kasvien kukinta oli jo päässyt täyteen vauhtiin. Lumet olivat sulaneet lähes kokonaan tärkeimmältä tutkimusalueeltani, ja varhaisimman kukkijan, sinirikon, kukinnan huippu näytti olevan jo lopussa. Onneksi kukkivia kasveja vielä kuitenkin löytyi maastosta runsaasti. Ryhdyin kiireellä töihin, jotta ehtisin saada myös muut varhaiset lajit, sekä kukat että niiden pölyttäjät, mukaan tutkimukseeni.
Tutkin koko kasvien ja pölyttäjien yhteisöä, ja pyrin selvittämään mitkä hyönteiset pölyttävät eri kasveja, ja mitä mahdollisia seurauksia esimerkiksi ilmastonmuutoksella voisi olla kasvien ja pölyttäjien vuorovaikutuksille. Jotta voimme ennustaa mahdollisia tapahtuvia muutoksia, on tunnettava tarkasti koko yhteisön lajit ja niiden väliset suhteet.
Kasvien ja pölyttäjien yhteisörakennetta selvitän kahdella eri tavalla. Täällä Grönlannissa tarkkailen kasveilla vierailevia hyönteisiä ja kerään kaikki kukissa käyvät pölyttäjät talteen näyteputkiin. Näin selviää mitä hyönteisiä eri kasvien kukissa käy, ja kuinka usein. Sitten vien pölyttäjät täältä mukanani kotiin, missä hyönteiset syynätään tarkemmin. Kukassa vieraillessaan pölyttäjään tarttuu lajista riippuen enemmän tai vähemmän siitepölyä. Mitä useamman lajin kukissa pölyttäjä käy, sitä enemmän siitä löytyy eri kasvien siitepölyä. Tämä siitepöly toimii siis pölyttäjän lokikirjana sen menneistä kasvivierailuista.
Mutta kuinka eri kasvien siitepölyn voi tunnistaa? Siitepölyn lajimääritys sen ulkonäön perusteella on vaikeaa, sillä usein määritys jää suku- tai heimotasolle, koska morfologinen vaihtelu lajien välillä on vähäistä. Tämän ongelman ratkaisemiseen käytän apuna uutta tekniikkaa, kasvin DNA:han perustuvaa lajimääritystä, jonka avulla pääsen paljon tarkempaan lopputulokseen.
Vertailemalla Grönlannissa tekemiäni havaintoja kasvivierailuista hyönteisten mukanaan kantamaan siitepölyyn, voin arvioida kuinka todenmukaisen kuvan pelkkä pölytysvierailujen tarkkailu antaa kasvien ja pölyttäjien yhteisörakenteesta. Siis esimerkiksi siitä, onko tietyn kasvilajin pölytys riippuvainen vain yhdestä hyönteisryhmästä, vai käyttävätkö kaikki hyönteiset kaikkia tarjollaolevia kukkia. Suuri osa nykyisestä kasvi-pölyttäjäyhteisöjen tietämyksestä perustuu kasvivierailujen tarkkailuun, joten pölyttäjien siitepölyn tutkiminen voi tuoda paljon uutta tietoa kasvien ja pölyttäjien interaktioista.
Zackenbergista kerätyn pitkäaikaisaineiston perusteella näyttää siltä, että kasvien kukinta on aikaistunut ilmastonmuutoksen seurauksena, mutta pölyttäjät lentävät samoihin aikoihin kuin aika ennenkin. Tämä on huono juttu, sillä kasvien pölytyspalvelu voi heikentyä, jos kukinnan ollessa huipussaan pölyttäjiä ei vielä ole. Muutokset kasviyhteisöissä tapahtuvat kuitenkin äärimmäisen hitaasti ja niitä on vaikea havaita. Esimerkiksi lapinvuokko voi elää jopa 100 vuotiaaksi.
Monet hyönteiset tarjoavat kasveille ristipölytyksen, joka ylläpitää kasvien perinnöllistä monimuotoisuutta. Tämä monimuotoisuus antaa kasvilajeille paremmat mahdollisuudet sopeutua esimerkiksi ympäristön muutoksiin, kuten kuivuuden tai hallan sietoon, sekä uusiin tauteihin. Tietyt kasvilajit, kuten kaksikotiset tundrapaju ja tunturikohokki, ovat ristipölytyksestä täysin riippuvaisia, ja ilman sitä uusia siemeniä ei synny. Muilla lajeilla taas jatkuva itsepölytys johtaa populaation perinöllisen monimuotoisuuden kaventumiseen.
Aurinko paistaa nyt pohjoiselta taivaalta merkkinä siitä, että on aika mennä nukkumaan. Huomenna on taas uusi työntäyteinen päivä, kunhan ilma pysyy otollisena. Hyönteistutkija saa vapaapäivän vasta kylmänä tai sateisena päivänä, kun hyönteisetkin lepäävät.