2001: Avaruusseikkailu on monin tavoin harvinaisen tyylikäs elokuva. Ohjaaja Stanley Kubrickin sanotaan olleen hyvin tarkka tieteellisestä uskottavuudesta. Siksi on erikoista, että elokuvan ensimmäisessä osassa, Ihmiskunnan aamunkoitossa, Kubrickin kuvaamat varhaiset ihmisen sukulaiset elävät Namibin autiomaassa rinnakkain tapiirien kanssa. Autiomaan valinta kuvauspaikaksi on selitettävissä maisemallisilla syillä, mutta miksi siellä on tapiireja? Niitä ei ole fossiililöytöjen perusteella koskaan esiintynyt Afrikassa.
Olen katsonut elokuvan monta kertaa, mutta en vieläkään tiedä, mitä ajatella tapiireista. Onko kyseessä huolimaton virhe tai välinpitämättömyys? Vai onko lajivalinnalla jokin merkitys, jota en ymmärrä? Pohdin myös, miksi tapiirit häiritsevät minua, mutta periaatteessa olen valmis uskomaan monoliitin myötävaikutukseen ihmisapinoiden kehityksessä. Monoliitti on maapallon ulkopuolisen elämänmuodon valmistama suorakaiteen muotoinen, pitkälti arvoitukseksi jäävä laite. Eihän sellaisestakaan ole fossiililöytöjä. Edellisellä katselukerralla asia alkoi vaivata siinä määrin, että yritin – turhaan – etsiä aiheesta tehtyä analyysia.
Namibian komeat maisemat ovat viehättäneet useita elokuvantekijöitä, mutta kallioilla köllöttelee tapiirien sijaan tamaaneja.
Tässä ei tietenkään ole mitään uutta. Taiteilijat ovat aina ottaneet vapauksia totuuden suhteen ja jättäneet teoksiinsa tulkinnanvaraa. Katsojan tehtäväksi jää arvioida, mistä lähtökohdista teos on tehty.
Jonkinlaisen poikkeuksen tekevät dokumentaarinen kuvaus ja tieteelliset kuvitukset, jotka pyrkivät kuvaamaan kohdettaan mahdollisimman totuudenmukaisesti. Niihinkään ei voi silti luottaa varauksetta. Kuvilla on helppo huijata, tahallisestikin. Ja kukapa ei olisi joskus hymähdellyt vanhoille opetustauluille, joissa gorillat ja simpanssit esiintyvät vierekkäin kömpelöissä asennoissa, kuin ihmetellen mitä tekevät niin lähekkäin. Vanhemmissa kuvituksissa luovuutta on ymmärrettävistä syistä jouduttu käyttämään sitä enemmän mitä eksoottisemmista eliöistä on ollut kyse. Mallina on saattanut toimia täytetty eläin, jota täyttäjäkään ei ole koskaan nähnyt elävänä.
Nykyisin lähes kaikista tunnetuista luonnonilmiöistä ja eliölajeista on saatavilla valokuvia ja muuta tietoa. Taustani biologian opiskelijana tuottaa minulle kuvataiteilijan työssä sekä hyötyä että päänvaivaa. Käsittelen usein luontoon liittyviä aiheita ja pyrin huolehtimaan uskottavuudesta. En esimerkiksi pidä luonnon mystifioinnista. Tieteelliset faktat ovat riittävän ihmeellisiä.
Joskus tämä asenne johtaa tarpeettomaan pedanttisuuteen.
Kuvasin keväällä kotipihastani löytynyttä viinimäkikotiloa neulanreikäkameralla. Vein kotilon sadan metrin päässä sijaitsevalle joelle ja laskin sen virrasta esiin pilkistävälle kivelle. Lavastettu tilanne alkoi pian vaivata. Vaikka viinimäkikotilot ovat vakiovieraita pihan nurkkaan sijoitetulla eläinten juomapaikalla, ei niitä sentään joesta löydä. Päädyin rajaamaan kuvat siten, että kivi katkeaa ruudun alareunasta, ja kotilon voi ajatella olevan rannalla. Kuvista tuntuu kuitenkin puuttuvan jotain. Ehkä yksinäisenä joen keskellä nököttävä kotilo kertoisi kiinnostavampaa tarinaa kuin turvallisesti rannalta tähyilevä?
Pidän taiteesta, joka herättää kysymyksiä, olivat ne sitten taiteilijan tarkoituksella muotoilemia tai eivät. 2001: Avaruusseikkailu on mielenkiintoinen elokuva muun muassa siksi, että siinä avointen ja vastattujen kysymysten suhde on juuri sopiva. Ainakin tapiirit jäävät edelleen lähes monoliittia suuremmaksi mysteeriksi.