Katselen ikkunasta syksyistä maisemaa. Ruska etenee ja koivukirvoille koittaa taas onnenpäivät. Kesän aikana sitkistyneet koivunlehdet alkavat kellastua ja niiden arvokkaat ravinteet lähtevät liikkeelle. Tähän hetkeen kirvojen on hyvä iskeä, sillä siirrossa olevat ravinteet ovat helppo saalis lehtiä imeville hyönteisille.
Koivujen ruskavärit syntyvät, kun lehtivihreä hajoaa ja kelta-oranssit väripigmentit eli karotenoidit tulevat esiin. Ruskan aikana koivut tallettavat lehtiensä kallisarvoiset aminohapot, hiilihydraatit ja epäorgaaniset ravinteet talvehtiviin puuosiinsa, kuten juuristoon. Tapahtuma houkuttelee paikalle myös varkaita, sillä koivunlehtien kellastuminen on kirvoille varma merkki meneillään olevasta arvokuljetuksesta.
Keltaista kutsua katettuun ruokapöytään eivät pysty hyödyntämään kaikki koivuilla ruokailevat kirvalajit, koska niiltä puuttuu koivukirvojen salainen ase. Siivet alle, tuolla on jälleen helposti imettävää ravintoa saatavilla!
Koko kesän kirvat ovat lisääntyneet neitseellisesti ja synnyttäneet tarkkoja kopioita itsestään. Kirvaemot ovat vähän kuin niitä Venäjänmaan vanhoja mummoja, joiden sisällä on aina vaan uusia mummoja. Elävänä syntyvillä poikasilla on jo syntyessään sisällään seuraavan sukupolven edustajat. Kirvapopulaatio voikin suotuisissa oloissa kasvaa räjähdysmäisesti.
Syksy on kuitenkin koivukirvoille erityistä aikaa – silloin harrastetaan seksiä! Koivuihin syntyy suvullisesti lisääntyvä sukupolvi koiraita ja naaraita, jotka parittelevat ennen kuin naaras asettelee talvenkestävät munat koivun oksiin, yleensä talvisilmujen tyvelle. Siivettömät naaraat jatkavat munintaa, kunnes kuolevat syksyn ensimmäisiin pakkasiin.
Kirvat harrastavat seksiä hyvästä syystä. Kirvapopulaation kasvun kannalta yksilöiden kloonautuminen on toki tehokas tapa lisääntyä, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Olosuhteet voivat muuttua, eivätkä kesällä parhaiten pärjänneet kirvayksilöt välttämättä porskuta enää seuraavana vuonna. Lajin menestyksen varmistamiseksi tarvitaan geneettistä vaihtelua ja uusia ainutlaatuisia kirvayksilöitä. Ja siihen tarvitaan suvullista lisääntymistä.
Syksyn tullen koivuyksilöiden vaihteleva kasvurytmiikka pääsee jälleen esiin lenkkipolkujeni varrella. Kuten silmujen puhkeaminen, myös koivujen ruskan ajoitus on perinnöllinen ominaisuus. Keltaisena hehkuvat koivuyksilöt erottuvat selvästi vihreämmistä lajikumppaneistaan syksyisessä metsässä. Siivettömiä kirvanaaraita ja niiden tuottamia munia ilmaantuu eniten aikaisin ruskaantuviin puihin, etenkin vuosina jolloin kirvoille kohtalokkaat pakkaset tulevat aikaisin.
Luonnonvalinnan koetellessa koivut ovat puun ja kuoren välissä. Niiden kannattaisi ruskaantua mahdollisimman myöhään välttyäkseen kirvavarkailta, mutta toisaalta liika viivyttely saattaa kostautua jos arvokuljetus hyytyy syksyn ensimmäisiin pakkasiin.