Arktiksen kesäjäät katoavat, mutta vuodenaikainen jääpeite ja haastavat olosuhteet pysyvät. Miksi Jäämerelle ollaan lähdössä kuin soitellen sotaan?
”50 vuoden päästä ihmisen toiminta on levittäytynyt pohjoisemmaksi ja merellä on merkittävästi enemmän aktiivista toimintaa kuin nyt”, Aker Arctic Technologyn toimitusjohtaja Reko-Antti Suojanen kertoi Helsingin Sanomissa Jäämeren tulevaisuudesta.
Merisuunnittelutoimisto Beacon Finlandin markkinointijohtaja Tom Nylundin näkökulmasta asiat pyörivät vanhoin rattain: ”Fossiilisten resurssien, öljyn ja kaasun, hyödyntäminen jatkuu silloin edelleen.”
Suomen delegaatio oli Tromssassa tammikuussa pidetyssä Arctic Frontiers -kokouksessa luomassa yhteistyöpintaa Suomen kaudelle (2017–2019) Arktisen neuvoston puheenjohtajana.
Kommentit ovat sikäli erikoisia, että Arktisen neuvoston ensisijainen tarkoitus on kestävä kehitys ja ympäristönsuojelu. Tromssassa puhunut Suomen pääministeri Juha Sipilä mainitsi puheessaan sanan ympäristö tasan yhden kerran, vaikka maamme linjaukset Arktiksella painottavat ympäristönsuojelua ja Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa. Näiden sijaan Sipilän sanoissa vilisi opportunistinen kasvu: pohjoinen liiketoiminta, Euroopan ja Aasian yhdistävä tietoliikennekaapeli, infrastruktuuri, liikenne, turismi.
Suomi toivoo myös hyötyvänsä arktisesta osaamisesta.
”Jos se toimii Suomessa, se toimii missä vaan”, kuului Suomen motto kokouksessa.
Seilaamme hyvää vauhtia kohti Venäjän linjaa, jota ajavat yhtäältä visio Koillisväylästä keskeisenä merireittinä ja toisaalta nojaaminen mannerjalustan hiilivetyvarantoihin.
Tarkastellaanpa kahta mediassa esitettyä väitettä.
1: Arktinen merijää sulaa, eikä sen sulamista ehkä pysäytetä edes Pariisin sopimusta noudattamalla.
2: Merijään sulaessa on vain ajan kysymys, milloin arktiset meriväylät ovat toimintakykyisiä. Keskustelussa näihin väitteisiin on liitetty yhtäältä pelkoa ja toisaalta jopa toivoa, mutta miten todenperäisiä ne ovat?
Jääpeite ohenee ja vähenee ennätysmäisen nopeasti. Tiedämme tämän varmasti niiden lähes 40 vuoden ajalta, jonka satelliitit ovat kuvanneet Arktista. Esimerkiksi tämän vuoden maaliskuu oli satelliittiaineiston vähäjäisin maaliskuu. Kesäjään peittävyys on puoliintunut. Kymmenen viimeisintä kesää (2007–2016) olivat myös kymmenen vähäjäisintä. Exeterin yliopiston tutkijat James Screen ja Daniel Williamsson esittävät maaliskuun Nature Climate Change -julkaisussa, että vaikka pääsisimme Pariisissa sovittuun lämpenemisen rajoittamiseen 1,5–2 celsiusasteeseen, Jäämeren kesistä tulisi jäättömiä.
Arktisen merijään sulaminen on totta. Uskallan kutsua sulamista dramaattiseksi, vaikka se ei enää yllätäkään ketään. Merijään katoaminen ei kuitenkaan tarkoita, että öljynporauksesta ja merellä tapahtuvasta offshore-toiminnasta tai mantereidenvälisistä merireiteistä tulisi kannattavia.
Ensinnäkin täytyy muistaa, että vaikka kesäjäät katoavat, talvikaudella Arktis on edelleen merijään peitossa. Toiseksi, sulaminen lisää jäävuorten määrää ja siten aluksille aiheutuvien vahinkojen riskiä myös kesäisin. Kolmanneksi, merijääennusteiden tarkkuudesta ei toistaiseksi ole riittävää varmuutta. Lisäksi Arktisen kaamos kestää kuusi kuukautta, mikä vaikeuttaa navigointia ja työskentelyä.
Yksi yksipuolisesti esitetty näkökulma on taloudellinen kannattavuus. Venäjä on kutsunut Koillisväylää pohjoisen Sueziksi, sillä reitti voisi toimia vaihtoehtona eteläisen Euroopan ja Aasian väliselle meriyhteydelle. Koillisväylä ja vastaavasti Kanadan saariston läpi kulkeva Luoteisväylä ovat 35–60 prosenttia lyhyempiä kuin Suezin ja Panaman kanavan kautta kulkevat mannertenväliset reitit. Siksi niistä on haettu aika- ja polttoainesäästöjä.
No katsotaanpas. Koillisväylän ylitti viime vuonna 19 alusta, kun taas varsinaisen Suezin läpi kulki 17 000 alusta. Ei näytä lupaavalta. Myöskään tutkimusten perusteella laivanvarustamojen kiinnostus Jäämerta halkoviin pohjoisiin reitteihin ei ole suurta. Syitä tähän ovat haastavien luonnonolosuhteiden lisäksi infrastruktuurin, kuten vierassatamien, jätteiden käsittelyn, pelastusmahdollisuuksien ja viestimien puute sekä vaadittavien vakuutusten ja varustelutason hinta.
Taloudellisen kannattavuuden rajoitteista puhutaan vähän. Ympäristönsuojelu, kuten ekosysteemien järkkyminen, vieraslajien leviäminen ja öljyonnettomuuksien mahdollisuus, ovat esillä enemmän. Ikävä kyllä, kuten melkeinpä aina, ympäristön etu on rajussa ristiriidassa taloudellisten intressien kanssa. Pohjoiset sivistysvaltiot marssivat nokka pystyssä Arktikselle kahmimaan kasvua eivätkä ymmärrä ympäristönsuojelua suojelun vuoksi. Ympäristöjärjestöt Greenpeace ja Nature & Youth ovat haastaneet Norjan oikeuteen arktisen öljynporauksen kansalaisille aiheuttamasta ympäristöuhasta.
Palataan Tromssaan. Columbian yliopiston Earth Instituten johtaja Jeffrey Sachs totesi avajaispaneelissa, että arktiseen öljyyn investoiminen johtaa ”rahanhaaskuuseen ja maailman tuhoamiseen”. Juuri niin. Tällä hetkellä Arktiksen luonnonvarojen hyödyntäminen ei näytä järkevältä. Kenties voisimme kinastelun sijaan keskittyä siirtymään vanhoillisesta energiapolitiikasta ja kestävästä kasvusta kohti puhtaita energiaratkaisuja, uuden sukupolven teknologiaa ja kestävyyttä, vaikka ilman sitä kasvua.
Voisiko Suomi Arktisen neuvoston puheenjohtajana kannustaa yhteiskunnan toimijoita aitoon, ympäristöä ja alkuperäiskansoja kunnioittavaan vuoropuheluun?