Syksy on varkaille otollista aikaa – kirvoille koivujen keltainen syysväri merkitsee helppoa saalista

Katselen ikkunasta syksyistä maisemaa. Ruska etenee ja koivukirvoille koittaa taas onnenpäivät. Kesän aikana sitkistyneet koivunlehdet alkavat kellastua ja niiden arvokkaat ravinteet lähtevät liikkeelle. Tähän hetkeen kirvojen on hyvä iskeä, sillä siirrossa olevat ravinteet ovat helppo saalis lehtiä imeville hyönteisille.

Koivujen ruskavärit syntyvät, kun lehtivihreä hajoaa ja kelta-oranssit väripigmentit eli karotenoidit tulevat esiin. Ruskan aikana koivut tallettavat lehtiensä kallisarvoiset aminohapot, hiilihydraatit ja epäorgaaniset ravinteet talvehtiviin puuosiinsa, kuten juuristoon. Tapahtuma houkuttelee paikalle myös varkaita, sillä koivunlehtien kellastuminen on kirvoille varma merkki meneillään olevasta arvokuljetuksesta.

Keltaista kutsua katettuun ruokapöytään eivät pysty hyödyntämään kaikki koivuilla ruokailevat kirvalajit, koska niiltä puuttuu koivukirvojen salainen ase. Siivet alle, tuolla on jälleen helposti imettävää ravintoa saatavilla!

Koko kesän kirvat ovat lisääntyneet neitseellisesti ja synnyttäneet tarkkoja kopioita itsestään. Kirvaemot ovat vähän kuin niitä Venäjänmaan vanhoja mummoja, joiden sisällä on aina vaan uusia mummoja. Elävänä syntyvillä poikasilla on jo syntyessään sisällään seuraavan sukupolven edustajat. Kirvapopulaatio voikin suotuisissa oloissa kasvaa räjähdysmäisesti.

Syksy on kuitenkin koivukirvoille erityistä aikaa – silloin harrastetaan seksiä! Koivuihin syntyy suvullisesti lisääntyvä sukupolvi koiraita ja naaraita, jotka parittelevat ennen kuin naaras asettelee talvenkestävät munat koivun oksiin, yleensä talvisilmujen tyvelle. Siivettömät naaraat jatkavat munintaa, kunnes kuolevat syksyn ensimmäisiin pakkasiin.

Kirvat harrastavat seksiä hyvästä syystä. Kirvapopulaation kasvun kannalta yksilöiden kloonautuminen on toki tehokas tapa lisääntyä, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Olosuhteet voivat muuttua, eivätkä kesällä parhaiten pärjänneet kirvayksilöt välttämättä porskuta enää seuraavana vuonna. Lajin menestyksen varmistamiseksi tarvitaan geneettistä vaihtelua ja uusia ainutlaatuisia kirvayksilöitä. Ja siihen tarvitaan suvullista lisääntymistä.

Syksyn tullen koivuyksilöiden vaihteleva kasvurytmiikka pääsee jälleen esiin lenkkipolkujeni varrella. Kuten silmujen puhkeaminen, myös koivujen ruskan ajoitus on perinnöllinen ominaisuus. Keltaisena hehkuvat koivuyksilöt erottuvat selvästi vihreämmistä lajikumppaneistaan syksyisessä metsässä. Siivettömiä kirvanaaraita ja niiden tuottamia munia ilmaantuu eniten aikaisin ruskaantuviin puihin, etenkin vuosina jolloin kirvoille kohtalokkaat pakkaset tulevat aikaisin.

Luonnonvalinnan koetellessa koivut ovat puun ja kuoren välissä. Niiden kannattaisi ruskaantua mahdollisimman myöhään välttyäkseen kirvavarkailta, mutta toisaalta liika viivyttely saattaa kostautua jos arvokuljetus hyytyy syksyn ensimmäisiin pakkasiin.

Keväisestä koivumetsästä voi löytää hätähousuja ja vitkastelijoita

On kevään ensimmäinen lämmin päivä. Tyttäreni kärttävät malttamattomana kesävaatteitaan, vaikka naapuri kulkee pihalla vielä pipo visusti päässä. Keväisessä metsässä voi löytää ihmisten tapaan lämpöön eri lailla reagoivia puuyksilöitä. Tyttärieni kaltaiset koivumetsikön hätähousut paljastavat hennot lehtiversonsa keväiselle auringolle aiemmin kuin vitkastelevat naapurinsa, jotka pitävät silmunsa sievästi supussa.

Koivut valmistautuvat keväiseen juhlatapahtumaan jo edellisenä kesänä. Heinä-elokuussa ne alkavat paketoida tulevan kevään hiirenkorvia silmusuomujen suojiin talveksi. Viimeisimpänä pakettiin kääräistään latvan ylin silmu. Koivun pituuskasvu on kyseisen kasvukauden osalta päättynyt. Tämän jälkeen tarvitaan lepohetki. Ihanaa, koivut huokailevat. Yhteyttämisen ja kasvuntäyteisen kesän jälkeen pääsee lomalle viileään!

Lepohetki on tärkeä, sillä ilman riittävän pitkää kylmäaltistusta hiirenkorvia ei nähdä. Pakkasta siihen ei tarvita. Riittää, että lämpötila pysyttelee nollan ja viiden asteen välillä tarpeeksi pitkään. Tämä on eräänlainen kasvihormonien ja lämpötilan säätelemä turvatoimi sille, etteivät koivut erehdy lähtemään uuteen kasvuun lämpiminä syyspäivinä juuri ennen talvea.

Keväinen lämmön kertyminen eli lämpösumma määrää, milloin koivujen silmut avautuvat. Rauduskoivujen silmunpuhkeaminen tapahtuu, kun tehoisa lämpösumma on kivunnut kahdenkymmenen hujakoille. Koivupopulaation hätähousuille riittää pienempi lukuarvo kuin vitkastelijoille. Keväthallan sattuessa hidastelusta voi olla hyötyä, sillä vitkastelijan vasta puhjenneita lehtiversoja pakkanen ei pääse puraisemaan.

Muistan itsekin mankuneeni äidiltä hellevaatteita heti kun kevätaurinko kutitteli poskipäitä riittävän lämpimästi. Enää en ole yhtä hätäinen kuin tyttäreni. Toisin on koivuilla, joiden silmunpuhkeamisen ajoittuminen on perinnöllinen ja jokseenkin pysyvä ominaisuus. Hätähousut eivät vanhemmiten vitkastele eivätkä vitkastelijat muutu hätähousuiksi, vaikka vuosien välillä onkin huomattavia eroja. Vuosina, jolloin kevät on viileä ja lämpöä kertyy hitaasti, koivumetsikön hidastelijoiden silmut saattavat avautua jopa kuukauden kiirehtiviä silmuja myöhemmin. Hyvin lämpimänä keväänä vitkastelijat pysyvät hyvin muiden tahdissa.

Koivut eivät kuitenkaan ole perimänsä vankeja. Ne ovat joustavia, sillä niiden ominaisuudet voivat myös muuttua kasvuympäristön mukaan. Metsämaalla nopeakasvuinen hätähousu voi kasvaa huonosti peltomaalla, kun taas metsässä kehnommin varttunut vitkastelija hurahtaa komeisiin mittoihin heti peltomaalle päästyään. Siis siitäkin huolimatta, etteivät ne kasvupaikkaa vaihtaessaan ole päässeet hätähousun ja vitkastelijan tavoistaan. Joustavuus ja runsas vaihtelu ovat todella tärkeitä asioita. Ne takaavat, että pakassa piisaa erilaisia kortteja, kun pelataan muuttuvia ilmasto-olosuhteita vastaan.

Ihmeellistä kyllä, kun koivujen silmut ovat puhjenneet ja hiirenkorvat alkavat kasvaa täysikasvuisiksi lehdiksi, koivupopulaation hidastelijat ottavat loppukirin. Niiden lehdet laajenevat täyteen mittaansa nopeammin kuin kiireisillä. Loppujen lopuksi metsikön kaikki puut ovat täydessä kasvuvalmiudessa suurin piirtein samaan aikaan. Vähän kuin me ihmiset. Viimeisetkin vitkastelijat kaivavat kesävaatteet komeron pohjalta juhannukseksi, vaikka olisi kuinka kylmä.