Oli kevät 2017. Joulupukin Pajakylässä Rovaniemellä lumet hupenivat kevätauringossa ja pitkä turistisesonki oli päättymässä, kuten myös työni safarioppaana. Takanani oli kolme kuukautta ajoittain hektistäkin poro-, husky-, lumikenkäily- ja moottorikelkkarallia. Olin juuri paimentanut päivän viimeiset vieraani kotimatkalleen, kun istahdin safaritalon penkille selaamaan sähköpostejani. Yhden viestin kohdalla totesin, että perhana, nää safarihommat loppuu nyt tähän. Minusta tulee tutkija! Olin saanut Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahastolta apurahan. Siitä kolmen kuukauden päästä istuinkin jo omassa työhuoneessani Lapin yliopiston tiedekeskuksessa, Arktikumissa.
Aloin tehdä tutkimusta siitä, mitä lintuja meillä täällä pohjoisessa on tulevaisuudessa, tarkemmin ottaen vuonna 2050. Eli noin 30 vuoden päästä. Ryhdyin siis ennustajaeukoksi. Tieteellisempi ilmaisu olisi varmaankin levinneisyysmallinnustutkija.
Tulevaisuuden ennustamisen lisäksi minua tietysti kiinnosti, miksi jotkut lintulajit ovat vähentyneet, kun taas toiset ovat runsastuneet? Onko kenties kaikkien puhumalla ilmastonmuutoksella näppinsä pelissä?
No, jotta voi nähdä tulevaisuuteen pitää tietysti rakentaa aikakone, aivan kuten Doc rakensi DeLorean-autoaan Paluu tulevaisuuteen -elokuvissa. Ja näin me päätimme tehdä yhdessä Helsingin yliopiston luonnontieteellisessä keskusmuseossa työskentelevän ohjaajani Aleksi Lehikoisen kanssa. Aikakoneet eivät kuitenkaan olleet erityisalaamme. Niinpä otimme yhteyttä saman yliopiston biotieteilijäprofessoriin Otso Ovaskaiseen ja pyysimme häneltä jeesiä.
Aikakoneemme on periaatteessa lajien levinneisyysmalli, joka kertoo, mitä lintulajia missäkin paikassa voi esiintyä. Sen toimintaperiaate on yksinkertainen. Meillä on tietoa siitä, missä ja milloin lintuja on havaittu, missä määrin ja millaista elinympäristö ja ilmasto olivat havaintopaikalla. Esimerkiksi Rovaniemen Mortinmännikössä on voitu havaita viisi talitiaista kuivassa kangasmetsässä kesällä 1985, jolloin kesäkuun keskilämpötila oli 12,5 astetta.
Kun vastaavia havaintoja kertyy eri paikoista ja useilta vuosilta tuhansia, voidaan niistä päätellä, että jos jossain paikassa on tällaista metsää ja näin lämmintä, niin sieltä pitäisi suurella todennäköisyydellä löytyä näin monta talitiaista. Koska reippaimmatkaan vapaaehtoiset lintulaskijat eivät ole voineet kartoittaa Suomen jokaista kolkkaa, voidaan levinneisyysmallin avulla päätellä, mitä lajeja mistäkin päin Suomea pitäisi löytyä. Mallille syötetään tiedot Suomen elinympäristöistä ja ilmasto-oloista, ja se päättelee kullekin lajille mahdolliset esiintymisalueet.
Aikakoneena levinneisyysmalli toimii vain, jos lintuhavaintoja on kertynyt useilta vuosilta, mieluiten vuosikymmeniltä. Ekologiset ilmiöt kun ottavat yleensä aikansa. Meidän aikakoneemme perustuu lintuhavaintoihin, joita on kerätty Skandinaviassa jo vuodesta 1975 lähtien. Aineistomme on kattavuutensa takia kansainvälisestikin tarkasteltuna tieteelle varsin arvokas. Siitä voidaan kaivella vastauksia moniin muutoksiin liittyviin kysymyksiin.
Aikakoneen virittäminen tulevaisuuteen, vuoteen 2050, tapahtuu ilmastoennusteiden avulla. DeLoreanin kojelautaan näppäiltiin päivämäärät ja sen jälkeen auto kaasuteltiin ärhäkästi tulevaisuuteen. Vähemmän vauhdikkaaseen levinneisyysmalliimme sen sijaan näppäillään ennusteita tulevasta ilmastosta tai elinympäristöstä ja painetaan enteriä. Me viritämme aikakoneemme vain ilmastoennusteilla koska olemme kiinnostuneet nimenomaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Toki elinympäristötkin muuttuvat kovaa vauhtia mutta tutkimuksessa on hyvä edetä yksi asia kerrallaan, pienissä paloissa.
Ilmatieteen laitoksen nohevat tutkijat ovat laatineet käyttöömme ilmastoennusteita neljälle eri skenaariolle riippuen siitä, miten paljon tai vähän pystymme lähitulevaisuudessa hiilidioksidipäästöjämme hillitsemään. Aikakoneemmekin sylkee siis ulos neljät eri ennusteet lintujen tulevaisuudesta. Näistä ennusteista voimme sitten päätellä, ketkä ovat lintumaailmassa ilmastonmuutoksen häviäjiä ja voittajia.
Aikakoneemme on nyt viritetty, vain kiihdytys puuttuu. Jää siis toki seuraamaan, miten urani ennustajaeukkona etenee ja millaista tulevaisuutta povaan Suomen lintulajeille.
Vien sinut vielä hetkeksi takaisin Joulupukin Pajakylään. Työskennellessäni viimeisiä päiviä safaritalon palveluksessa meiltä kausityöntekijöiltä kyseltiin haluja jatkaa yrityksen leivissä myös tulevana talvena. Eräänä iltana, ripustaessamme asiakkaiden pilkkihaalareita naulakkoon, valokuvausta rakastava opaskollegani Michael uteli minulta jatkoaikeistani. Hieman kangerrellen vastasin hänelle, että ”Well, I would rather be a biologist”, viitaten siihen, että toivoisin mieluummin löytäväni jatkossa töitä biologina. Michael veti virneen kasvoilleen ja ilmoitti sarkastisesti, että ”Yeah, and I would rather be an astronaut!”. Näin ne toiveet kuitenkin toteutuvat, ja vaikka Michaelista ei astronauttia tullutkaan, vastaa hän nyt erään safariyrityksen visuaalisesta ilmeestä. Näin se elämä kantaa.