Jokainen suomalainen tuntee isopandan, eikä kyse ole ainoastaan siitä, että Ähtärin Lumi ja Pyry ovat olleet median lemmikkejä tammikuisesta saapumisestaan lähtien. Tarkkaavaisimmat lukijat tietävät, että isopandojen lukumäärä on kasvussa, eikä laji ole enää erittäin uhanalainen. Sen sijaan Etelä-Amerikan vuoristosademetsissä elää toinen karismaattinen karhulaji, jonka populaation koko laskee jatkuvasti.
Vaaleasta kasvokuvioinnistaan tunnistettava silmälasikarhu (Tremarctos ornatus) on isopandan vähemmän tunnettu sukulainen. Se on isopandan tavoin luokiteltu vaarantuneeksi IUCN:n, eli Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton, punaisella listalla. Silmälasikarhua kutsutaan myös Andien karhuksi, sillä sen levinneisyysalue rajoittuu Andien vuoriston pohjoisosiin. Silmälasikarhujen elinpiiri kuitenkin hupenee vuosi vuodelta, kun ihmisen asuttamat alueet kuroutuvat kohti vuorenhuippuja ja metsiä hakataan maanviljelyksen tieltä. Etelä-Amerikan suurin kanta, noin 5000 yksilöä, elää Perun sademetsissä.
Silmälasikarhut ovat riippuvaisia vuoristojen sademetsistä, koska niiden pääasiallista ravintoa ovat puiden oksilla kasvavat ananaskasvit. Ne ovat siis enimmäkseen kasvinsyöjiä, vaikka raadotkin kelpaavat. Lisäksi metsät tarjoavat suojaa: silmälasikarhujen piilottelevista elintavoista kertoo se, että niiden uskottiin pitkään, virheellisesti, olevan yöaktiivisia. Tänä päivänä tutkijat saavat aiempaa yksityiskohtaisempia tietoja silmälasikarhujen liikkeistä esimerkiksi riistakameroiden avulla.
Viime aikoina ihmisten ja silmälasikarhujen kohtaamisten on raportoitu lisääntyneen. Yhtenä selityksenä pidetään luonnontilaisten alueiden kutistumista. Kohtaamiset eivät aina pääty hyvin, koska laiton metsästys tappaa osan silmälasikarhuista. Joillakin alueilla silmälasikarhuja kunnioitetaan myyttisinä eläiminä, mutta ne ovat niittäneet huonoakin mainetta herkuttelemalla viljasadolla tai saalistamalla karjaa.
Vaikka metsien hakkuut ja metsästys lopetettaisiin tällä sekunnilla, eivät silmälasikarhut olisi turvassa. Uhkakuvista suurin on ilmastonmuutos, joka tulee muovaamaan silmälasikarhujen elinympäristöä ja asettamaan uusia rajoitteita elinympäristön hyödyntämiselle. Tällä hetkellä silmälasikarhut löytävät eniten ravintoa noin 2000–3000 metrin korkeudella sijaitsevalta vuoristosademetsien vyöhykkeeltä, mutta ilmaston lämpeneminen saattaa siirtää vyöhykettä hitaasti yhä korkeammalle. Vyöhykkeen siirtyminen pienentää parhaiden metsälaikkujen pinta-alaa ja kasvattaa etäisyyksiä karhujen elinympäristöjen välillä. Näin karhut jäisivät helpommin eristyksiin toisistaan.
Koska silmälasikarhu on Etelä-Amerikan ainoa karhulaji, on siitä yritetty tehdä lippulaivalajia trooppisen Amerikan metsien suojelulle. Silmälasikarhu ei kuitenkaan ole saavuttanut yleisön tietoisuutta samalla tavalla kuin mustavalkoinen sukulaisensa isopanda. Syitä voi vain arvailla. Yksi mahdollinen syy tietoisuuden puuttumiselle voisi olla se, että lajia ei ole vielä luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Mikäli eri uhkien kehityssuunta pysyy samana, näin on pian tehtävä. Kysymys kuuluukin, tuleeko silmälasikarhusta seuraava isopanda?