Miksi tiedeviestintä on tutkijoille niin vaikeaa?

Tutkijan työhön kuuluu kolme asiaa: tutkimuksen tekeminen, opettaminen ja yleisölle tutkimuksen tuloksista kertominen. Suomessa tapana kuitenkin on, että julkisuudessa tutkimuksesta kertovat lähinnä professorit tai ”päivystäviksi dosenteiksi” pilkatut aktiivisemmat muut kommentoijat. Rivitutkijan tiedeviestintä jää usein väitöstiedotteeseen, joka mahdollisesti julkaistaan pikku-uutisena paikallislehdessä.

Joskus tutkijan maailma saattaa hetkellisesti mullistua ja minulle näin kävi, kun voitin 2016 Slush-tapahtuman yhteydessä olleen pitchaus-kilpailun. Tämän takia minulle on kertynyt tavallista enemmän kokemusta haastatteluista, ja ehkä samalla myös kokemusta siitä miksi tiedeviestintä voi olla vaikeaa tutkijoille.

Tiedottamisen tärkeyttä ei kiistä kukaan. Kun YT-kierrokset ja supistukset ovat tulleet yliopistokampuksille, on selvää, että tutkijoiden tulee kertoa mitä me verorahoilla teemme ja mitä hyötyä perustutkimuksesta voi olla pitkällä tähtäimellä. Sillä Suomessa todella tehdään laadukasta ja kiinnostavaa tutkimusta monilla eri tieteenaloilla. Mutta toisin kuin startup-yritysten kuplassa, tutkijat pikemminkin arastelevat toimittajia oman osaamisensa tyrkyttämisen sijaan.

Yksi syy tutkijoiden haluttomuuteen olla julkisuudessa on se, että tiedemaailmassa julkisuuspisteet eivät ole meriitti, vaan ansiot kertyvät tutkimusyhteisön sisäisillä kriteereillä (saadut rahoitukset, julkaisujen määrä ja laatu jne.). Tutkimusyhteisössä on myös sanattomia oletuksia siitä, että kommenttien antaminen oman erikoisosaamisensa laita-alueilta on sopimatonta. Ristiriita haastattelutilanteessa syntyy myös, jos toimittaja haluaa valmiiseen tarinaan selkeän kommentin, kun taas tutkijan mielestä selkeämpi vastaus vaatisi lisätutkimuksia.

Kokemusteni perusteella teesini parempaan tiedeviestintään ovat seuraavat:

Tutkija,

• uskalla kertoa työstäsi. Jos tutkimuksesi on tarpeeksi kovatasoista saadakseen rahoitusta ja tuloksesi on julkaistu kansainvälisissä vertaisarvioiduissa tiedelehdissä, työsi on kiinnostuksen arvoista.
• älä pelkää joutuvasi pilkan kohteeksi. Suomalaiset ovat korkeakoulutettuja ja arvostavat tutkimustietoa.
• haastattelujen antaminen ei ole pois tutkimuksesta. Kun mietit miten kertoa toimittajalle selkokielellä tutkimuksesi päälinjat, opit jäsentämään tutkimustasi paremmin esimerkiksi seuraaviin rahoitushakemuksiin.
• kerro toimittajalle, että haluat tietää missä kontekstissa ja mille yleisölle tutkimustasi esitellään, niin sinun ei tarvitse pelätä sitaatin olevan väärässä asiayhteydessä.
• puhu toimittajalle vain faktoista, jätä lennokkaammat pohdiskelut kollegoiden väliseen keskusteluun. Tämä on tärkeää erityisesti, jos et pääse näkemään valmista haastattelua ennen sen julkaisemista.
• Jos mahdollista, pyydä erityisesti puhelinhaastattelut aina luettavaksi ennen julkaisua. Tutkimuskysymykset ovat monimutkaisia ja tutkijoiden käyttämä kieli hankalaa mikä voi johtaa asiavirheisiin. Virheelliset tiedot eivät palvele toimittajaa, tutkijaa, eivätkä yleisöä.

Toimittaja,

• varmista että asia, johon haluat kommentin, kuuluu tutkijan alaan, tutkimusmaailmassa ei ole ”kaikkien alojen asiantuntijoita”.
• varmista, että tutkija haluaa antaa haastattelun. Tutkimustyön vaihe voi olla sellainen jossa haastatteluja ei ole mahdollista antaa tai haastattelun antamisesta päätetään tutkimusryhmässä yhteisesti.
• kerro selkeästi mihin tarkoitukseen ja kuinka laajasti haastattelua käytetään. Jos sama haastattelu käytetään myös saman konsernin toisessa lehdessä, siitä tulisi ehdottomasti mainita haastateltavalle.
• kerro myös, jos tutkija käyttää liian monimutkaista kieltä tai vastaa eri kysymykseen kuin tarkoitit. Tutkijoilla on usein hyvin vähän kokemusta haastatteluista.
• tutkijan pahin pelko on, että sanomiset irrotetaan asiayhteydestä tai faktat vääristyvät. Jos mahdollista, toimita valmis teksti tutkijan luettavaksi hyvissä ajoin ennen deadlinea.

Tärkeintä asia on muistaa, että tiedetoimittajat ja tutkijat ovat samalla puolella. Molemmat haluavat, että tutkittu tieto näkyy uutisvirrassa. Jos käy niin, että haastattelu päätyy muuhun kuin tarkoitettuun asiayhteyteen tai sinne jää pieniä virheitä, se voi tuntua pahalta mutta unohtuu nopeasti. Yksi omista haastatteluistani tehtiin Prisma-ohjelmaan. Klippi, jossa haastatteluni oli, päätyi yllättäen myös Sohvaperunat-ohjelmaan, jossa tavalliset suomalaiset katsovat ja kommentoivat TV-ohjelmia. Ja tämä ohjelma puolestaan puhuttaa nettikansaa tunnetusti pahasuisella vauva.fi-keskustelupalstalla, mikä ei ole varsinaisesti meriitti tutkijalle. Opittua tuli se, että tähänkään ei maailma kaadu, ja samalla sain hauskan tarinan kerrottavaksi opiskelijoille siitä, miten minua on ”kehuttu” TV:ssä puunhalaajaksi.

Ilmastonmuutos lisää tuholaispainetta metsissä – Pystyvätkö puut vastaamaan?

Ilmastonmuutoksen ennustetaan tuovan pohjoisiin metsiin haitallisia tulokaslajeja ja lisäävän tuholaisten määrää. Seurauksena saattaa olla pahoja metsätuhoja.

Jänis ei syö puutarhassa mitä tahansa. Kasvinsyöjä valikoi ravintonsa korkean ravinnepitoisuuden perusteella, mutta pyrkii samalla välttämään kasvin tuottamia syönninestoaineita. Kotipuutarhuri huomaa tämän keväällä kuorituista omenapuiden rungoista. Syönninestoaineita ovat esimerkiksi kitkerän makuiset, ravinnon imeytymistä häiritsevät ja myrkylliset yhdisteet, joita omenapuussa on jänikselle riittävän vähän.

Siinä missä jänikselle maistuu omenapuu, hirvi suosii nuoria mäntytaimikkoja. Nisäkkäiden lisäksi erilaiset hyönteiset ja kasvitaudit, kuten tukkimiehentäi ja juurikäävät, uhkaavat metsäpuiden hyvinvointia. Sen lisäksi että ne aiheuttavat puutarhurille päänvaivaa, kasvituholaiset aiheuttavat miljoonien eurojen tappioita talousmetsissä. Jo lähitulevaisuudessa ilmastonmuutoksen pelätään entisestään lisäävän tuhoja pohjoisissa metsissä ja puutarhoissa, sillä sekä tuholaisten määrä että kasvien syönninestoaineiden määrä riippuvat lämpötilasta.

Tavallisesti kasvien, kasvituholaisten ja petojen välillä vallitsee tasapaino, jossa kasvinsyöjien runsautta säätelee syöntikelpoisen ravinnon ja petojen määrä. Jäniskanta ei karkaa käsistä, sillä kasvit hillitsevät tuhoja syönninestoaineilla. Toisaalta hyvä jänisvuosi tarkoittaa myös hyvää vuotta ketuille. Luonto tavoittaa tasapainon muuttuvassakin ilmastossa, mutta pohjoisen pitkäikäisissä metsissä se ei tapahdu vuosissa, eikä edes vuosikymmenissä. Tuholaispainetta kasvattavat erityisesti Manner-Euroopasta leviävät uudet hyönteislajit, kuten laajoja metsätuhoja aiheuttava perhonen, havununna. Tutkijat uskovat myös, että osa nykyisistä tuhohyönteisistä ehtii lisääntyä pidentyvän kesäkauden aikana useammin kuin kerran.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että lämpötila muuttaa myös kasvien toimintaa. Pohjoisissa havumetsissä lämpötilaa voi hyvällä syyllä pitää tärkeimpänä puiden kasvua ja syönninestoaineiden tuottamista säätelevänä tekijänä. Jo yhden asteen nousu kesän keskilämpötilassa pidentää ja tehostaa kasvukautta. Puolustuskykyä lämpötilan nousu ei kuitenkaan paranna, vaan se päinvastoin vähentää kasvien tuottamien syönninestoyhdisteiden määrää. Puiden kemia muuttuu, vaikka ilmaston lämpeneminen pysähtyisi Pariisin sopimuksen tavoittelemaan 1,5 asteeseen.

Syönninestoaineiden väheneminen lämpötilan noustessa johtuu useasta eri syystä. Kasvin kasvu ja puolustusyhdisteiden tuottaminen kilpailevat samoista lähtöaineista, eli auringonvalon energialla sidotusta hiilestä ja maaperästä saatavista ravinteista kuten typestä. Kun kasvu on nopeaa, syönninestoaineita valmistuu vähemmän. Nopeasti kasvavassa puussa suojayhdisteet myös jakautuvat kasvissa isommalle alueelle, eli ne laimenevat.

Kun kasvin tuottamia syönninestoaineita on puissa vähemmän ja tuholaispaine äkillisesti voimakkaampi, saattaa seurauksena olla paljon totuttua suuremmat metsätuhot. Jäniksen omenapuille aiheuttamia tuhoja estetään verkoilla, mutta ilmastonmuutosta lienee mahdotonta pysäyttää. Siksi tuhojen hallinta pohjoisissa metsissä vaatisi korillisen uusia konsteja, jotka itse asiassa muistuttavat vanhoja hyviä neuvoja: monimuotoisessa ja eri ikäistä puustoa kasvavassa metsässä riski massatuhoihin on paljon pienempi kuin avohakkuun jälkeisessä tasaikäisessä taimikossa.