Ei tällaista voi ollakaan, ajattelin, kun katsoin mikroskooppiin Helsingin yliopiston geologian laitoksella. Utelin heti professori Mikael Forteliukselta, mistä tarkastelemani näyte oli kaivettu.
Minut oli vuonna 2008 värvätty tutkimaan outoa luun kappaletta, jonka Marja Simonsuuri-Sorsa oli löytänyt Suomusjärveltä noin vuonna 1960. Luu oli pakkautunut täyteen kovaa maa-ainesta, jonka arveltiin olevan karkeasti luun ikäistä. Minun tehtäväni oli tutkia yhdessä tutkijakollegani Arto Miettisen kanssa, minkälaisia mikroskooppisen pieniä fossiileja, eli mikrofossiileja, vanhasta sedimentistä löytyisi.
Voisivatko ne kertoa jotain luun iästä tai muinoin kuolleen eläimen elinympäristöstä?
Mikrofossiilitutkimus eli mikropaleontologia on menetelmänä vanha, yli satavuotias. Esimerkiksi Suomen järvien pohjakerrostumien siitepölyjen avulla on voitu selvittää, miten maamme kasvillisuus on kehittynyt jääkauden jälkeen.
Mikroskoopissani nyt näkyneet pienet fossiilit olivat kuitenkin perin juurin outoja. Suurin osa siitepölyistä ja itiöistä, jotka ovat erikoisalaani, olivat minulle täysin vieraita. Kollegani Arto Miettinen painiskeli saman ongelman parissa piikuoristen levien kanssa.
Lopulta vastaus löytyi. Kahlasin läpi runsaasti kirjallisuutta, ja onnistuin lopulta tunnistamaan löytämiäni mikrofossiileja. Ne osoittautuivat suurimmaksi osaksi subtrooppisten saniaisten itiöiksi.
Kaikkein runsaimpana esiintynyt itiö oli sinänsä kaunis: pronssinsävyinen kolmiomainen itiö, jossa näkyi tyypillinen kolmihaarainen arpi. Se muistutti voimakkaasti siipisanikan, esimerkiksi Välimeren alueella yleisesti kasvavan saniaisen itiötä. Lisäksi löysin sypressipuiden siitepölyjä, jotka muistuttivat esimerkiksi Kalifornian punapuun tai Japanin sugin siitepölyjä. Mutta mitä ihmettä nämä tekivät Suomusjärvellä?
Outo yhtälö alkoi aueta, kun Arto Miettinen ensin osoitti venäläisen kollegansa avustuksella, että yksi piikuorinen levä oli hyvin vanha, jo viisi miljoonaa vuotta sitten maailmasta hävinnyt muoto.
Tämän löydöksen valossa myös siitepölyt ja itiöt olivat yhtäkkiä järkeenkäypiä. Näin kaukana geologisessa historiassa koko Eurooppa oli paljon nykyistä lämpimämpi. Subtrooppiset saniaiset ja sypressipuut olivat laajalle levinneitä. Samalla kollegamme, nisäkäspaleontologi Juha Saarinen sai itse luun kappaleen tunnistettua. Eläin paljastui Deinotheriumiksi, jo miljoonia vuosia sitten kadonneeksi norsun sukulaiseksi.
Suomusjärven luu oli siis Suomen olosuhteissa tavattoman vanha. Kaikki tiedon jyväset yhteen kokoamalla pystyimme rajaamaan luun iäksi 5–15 miljoonaa vuotta. Toisaalta maapallon koko geologisessa historiassa eläin on silti verraten nuori.
Kun tuloksemme vuonna 2016 julkaistiin ja niistä kerrottiin sanomalehdissä, monissa lukijakommenteissa hämmästeltiin, miten voimme tietää niin paljon luun iästä ja jopa tuon aikakauden ilmastosta. Vaikka kyseessä oli vain pieni luun kappale, se oli mikrofossiilien tutkijoille aarreaitta. Analysoimme pientä, noin kahden kuutiosentin maanäytettä, ja löysimme siitä yli 200 mikrofossiilia, jotka yhdessä kertoivat jo paljon kasvillisuudesta ja ilmastosta.
Yksi suuri kysymys jäi silti ratkaisematta. Alusta asti ilmeinen ongelma oli, että luun ikäisiä maakerrostumia ei esiinny Etelä-Suomessa. Mistä luu siis tuli? Ainoa vaihtoehto lienee, että se on jäänne kerrostumista, jotka myöhemmin tuhoutuivat jääkausien myllerryksessä. Täysin kadonneita ne eivät silti ole, sillä Sallan Naruskajärveltä on löydetty vanha maakerrostuma, joka on arvioitu karkeasti Suomusjärven luun ikäiseksi.
Suomusjärven luu onkin muisto menneisyydestä, jonka merkit ovat Suomesta jo melkein kadonneet. Deinotherium ja muut tuon ajan suurnisäkkäät edustavat Euroopassa mennyttä maailmaa, joka katosi joukkotuhossa noin 3 miljoonaa vuotta sitten, kun jääkaudet alkoivat.
Itselleni Suomusjärven luun tutkimus muistutti, mistä tieteen teossa on pohjimmiltaan kyse. Tuntemattoman äärellä seisominen ja siitä oppiminen on uteliaalle ihmiselle riemuisaa. Toisaalta tutkijan kohtalona on lausua ääneen kaikki epävarmuudet. Samalla kun lisäämme tietoa, joudumme nöyrinä kohtaamaan parhaankin tiedot rajat.