Huhtikuussa kartoitetaan tunturikasvien vesivarastoja eli lunta

Vesi luo ja ylläpitää elämää. Veden saatavuuteen vaikuttavilla muutoksilla on suuri merkitys luonnolle. Jos lumi sulaa vuosi vuodelta aikaisemmin, vesivarannot muuttuvat, etenkin ne jotka ovat kasvien käytössä.

”Nii, ku sä tutkit sitä ilmastonmuutosta, ni mitä sä teet sen ratkaisemiseks?” Istun junassa matkalla pohjoiseen ja mietin vuosia sitten käytyä lounaskeskustelua ja ystäväni sanoja.

Tutkimukseni ei tarjoa ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään. En edes luo tulevaisuuden ennusteita. Olen järkeillyt, että työni on ymmärtää, miten luonto toimii eri paikoissa – mahdollisesti eri tavalla, nyt kun ilmasto muuttuu. Olen maantieteilijä, joka tutkii maaeliöiden ja veden vuorovaikutusta.

Kysyn, miksi kasvit esiintyvät täällä, mutta eivät tuolla tai miten vesi ruokkii kasveja, mutta voi myös tempaista ne mukaansa. Tai saatan kysyä, onko vesi yhtä tärkeää kasveille kaikkialla.

Tutkimuskohteenani ovat tunturit. Tuntureilla on silmiinpistävän lyhyt kasvukausi. Lunta saattaa olla maassa vielä heinäkuussa, joissain varjoisissa painanteissa jopa ympäri vuoden. Se on tärkeää, sillä lumi on kasveille kuin hätävarasto, josta sulaa hiljakseen vettä kesähelteen yllättäessä.

Lumi on tuonut meidät pohjoiseen. On huhtikuun alku, ja talvi on juuri taittumassa kevääksi Kilpisjärvellä. Lunta satoi viikko sitten 40 senttiä, mutta nyt lämpötilat ovat keväiset ja lumi on alkanut sulaa. Olemme täällä juuri oikeaan aikaan, uusi tutkimusvuosi on alkamassa.

Huhtikuussa mittaamme lumen syvyyttä lumipatjan ollessa paksuimmillaan. Tunturien lumipeite sulaa suurimmaksi osaksi vasta juhannukseen mennessä. Vasta silloin pääsen korjailemaan ja asettelemaan talven koettelemia mittareitamme. Mittarit ovat töissä läpi vuoden. Väsymättä ne mittaavat lämpötilaa maaperässä, maanpinnassa sekä ilmasta 15 sentin korkeudelta. Ne myös tarkkailevat tunturieliöille elintärkeää maaperän kosteutta ja sen muutoksia.

Tutkimusaseman pihalla hengitän syvään. On kirkasta ja todella kaunista, kaikki kaupunkielämän murheet ja huolet ovat pyyhkiytyneet pois mielestä. Tiedän tismalleen mitä ja missä teen seuraavan viikon ajan. Tuntuu kuin olisin juuri noussut pintaan tummasta, jäisestä vedestä.

Lähdemme mieheni Pekan kanssa kipuamaan Saana-tunturille. Pian koivikko päättyy ja pääsemme paljakan reunalle. Laitamme sukset jalkaan. Eteen aukeaa tuttu maisema, tällä kertaa valkean hunnun peittelemänä. Lunta ei kuitenkaan ole tasaisena patjana, vaan sitä kerääntyy painanteisiin, jokiuomiin ja kaikkialle, missä se pääsee suojaan tuulelta. Harjanteet ja maastonkohoumat tuuli pyyhkii paljaiksi lumesta.

Nyt ei kuitenkaan tuule, on aivan hiljaista. Lumi vaimentaa äänet, ei kuulu edes koivikossa temmeltävien riekkojen pulputusta tai pulmusten juttelua. Mahtaako Kuussakaan olla näin hiljaista, mietin ja kuuntelen kipuamisesta kiihtynyttä sydämeni jyskettä.

Hiljennämme vauhtia. Paikannuslaite on ohjannut meidät ensimmäiselle tutkimuspisteelle. Pekka heittää umpihankisauvat lumeen. Löysennän reppuni olkahihnaa, otan kirjoitusalustan esiin ja etsin kynän taskustani. Pekka taittelee lumivyörysondin auki, ja kevään ensimmäiset mittaukset voivat alkaa.

”Saitti viisviis”
”Viisviis” toistan papukaijamaisesti perässä.
”Keskusta ysikuus”
”Ysikuus”

Keskipisteen lisäksi mittaamme kaikki pääilmansuunnat viiden metrin etäisyydeltä. Seison paikallani kirjaamassa ja Pekka hiihtää tutkimuspaikkaa ympäriinsä. Kuin lihasmuistista, toistan ääneen jokaisen lukeman ennen kirjoittamista, vaikka ei tuule ja on aivan hiljaista. Ääneni tuntuu liian kovalta tunturin hiljaisuudessa. Lukemien varmistaminen on kuitenkin tärkeää, sillä mittaukset ovat ensimmäinen palikka aineiston pitkässä työketjussa.

Kaikkialle ei kuitenkaan pääse suksien kanssa. Yhtenä päivänä vuodessa joudun sitomaan lumikengät jalkaani, miettimään uravalintaani ja sahaamaan edestakaisin Saanan jyrkkää pohjoisrinnettä. Tunnelmalliset mielikuvat lumikenkäilystä lumen hiljakseen leijaillessa ovat kaukana todellisuudestani.

Laitan lumikenkää toisen eteen, mutta lumi lohkeilee allani viiden sentin paksuisina laattoina. Olemme matkalla jyrkimmälle pisteelle. Siirrän varovaisesti painoa jalalta toiselle ja yritän uudestaan. Polkaisen tyhjää ja valun hitaasti alas rinnettä. Katson taakseni, mutta takana on pelkkää pudotusta. Pelko yllättää minut. Tuskan kyynel vierähtää ja sysään pelon pois. Keskity nyt!

”Tästä on menny jänis. Sekin on joutunut muuttamaan askelkuviotaan, on sen verran jyrkkää.”

Mietin, kuinka epäkäytännöllinen eläin ihminen on. Lumikengät jaloissani tuntuvat siltä kuin kävelisin lumisessa tunturissa kymmensenttisillä tolppakoroilla, joiden pohjaan on liimattu tarjottimet. Aivot eivät saa jaloilta viestiä alustan pitävyydestä. Yhteys maahan on kadonnut.

Viimeksi viinilasin äärellä ystäväni kysyi ”Nii, ku sä tutkit sitä maaperän kosteutta, ni miks se on nii tärkee?” Tuolloin annoin lyhyen vastauksen, mutta oikeastaan aiheen ympärille voisi perustaa kokonaisen blogin.
Olemme viimeisellä pisteellä ja mietin ystäväni oivallisia kysymyksiä. Neljä päivää olemme kartoittaneet lumen syvyyttä ympäri tutkimusaluetta. Mittauksia on kertynyt yli tuhat. Olemme keränneet samaa mittaussarjaa jo muutaman vuoden. Tietääksemme tämän tyyppistä aineistoa ei ole muualta kerätty. Lumen tiedetään vaikuttavan kasvillisuuteen esimerkiksi kosteuden kautta, mutta hyvää aineistoa on hankala kerätä. Siksi lumi on huomioitu vain osassa tutkimuksista.

Käytämme aikaisempien vuosien mittauksia jo parissakin käynnissä olevassa tutkimuksessamme. Yhdessä huomasimme, että lumi säätelee kasvien toiminnallisuutta, toisessa taas kävi ilmi, että lumi vaikuttaa maaperän kosteuteen vain kasvillisuuden kautta. Tunturissa maaperän kosteus ja kasvillisuus ovat tiiviisti yhteydessä lumeen. Kokonaiskuvan hahmottaminen vaatii ymmärrystä lumesta.

Nuoskalumi tarttuu suksen pohjaan. Lumi on nyt mitattu ja tämä vuosi tallennettu. Lumensyvyys vaihteli nollasta yli kolmeen metriin koko maisemassa. Työ tunturissa jatkuu, kun mittarit paljastuvat sulavan lumen alta. Epätasaisuutta luo tunturin kumpuileva ja paikoittain hyvin jyrkkä maasto, joka vaikuttaa lumen pakkautumiseen ja veden virtaukseen. Tarkkaa paluuhetkeä on vaikea ennustaa. On vain seurattava kevään etenemistä.

”Kettu on käyny tässä.” Luontokappale on kulkenut maisemaa ristiin rastiin, yhdeltä sulalta harjanteelta toiselle. Meidän jälkemme ovat ristenneet useasti. Kettu on käynyt eräällä pisteellämme ihmettelemässä mittaria ja napsaissut siitä yhden nippusiteen katki.